"Luovuus on tarttuvaa, joten anna sitä eteenpäin." - Albert Einstein
Pohjois-Esplanadi 37 A:n ovesta olin muutaman vuoden ajan noussut kerroksiin Vesihallituksen töihin, sinäkin yo-päivänä 1972 kun kuvani työpöydän äärellä ylioppilaslakki päässä ilmestyi yllättäen ja pyytämättä valtakunnallisen Suomen Sosiaalidemokraatti -lehden etusivulla. Valmiiksi leimatun ekonomin tie vei sittemmin virkamieheksi Aleksanterinkadun ja Helenankadun kulmatalon ministeriöön.
Polkupyörän jätin eilen kirjasto Oodin parkkiin, vaikka en kyllä olisi kolhinut ihmisiä myöskään Cafe Esplanadin luona. Toisen ministeriön virkamies oli vapunpäivänä Helenankadun
kautta kaahaillen törmäillyt Cafe Esplanadin edessä mersulla kohtalokkaasti ihmisiin.
Edellisen kerran olin `koulukadulla´ miettinyt kollaboraattoreita tammikuussa.
Kuukausi sitten Rooman edustan Välimerellä pohdin Ostian rantakivellä suomalaisten omaa kieltä jonka avulla etsivä voi tietään kysellä, mutta eihän sillä pidä turhaan kysellä pelastuksen perään, se on se toinen kieli. Kovemman koulun käyneet virolaiset, kuten muut nykyajan läntiset ajattelijat ruotsalaisten tavoin, voivat luottaa kaikessa omaan kieleensä, sekä kysyessä että vastauksen saamisessa.
Pohdiskelin myös Putinin mielentilaa, mutta koska sää ei suosinut ulkoilua, niin sen sijaan, että olisin jatkanut parin kilometrin päähän Pier Paolo Pasolinin muistomerkille, palautin Wikipediasta mieleen miten hänet oli murhattu ajamalla hänen omalla autolla päälle samaisella Ostian rantatiellä 2.11. 1975. Pasolini kuului pieneen eurokommunistien ajatteluperinteeseen joka totalitarismin pakko-oppia hävittäen romutti kulttuurihegemoniaa Italiasta, ulottaen syvällisen murrokseen koko Eurooppaan, saaden paradoksaalisesti aikaan myös marxismin itsemurhan.
Mitä kevyemmät ideologiset rakenteet kansalaisilla on yläpuolellaan sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä, joskaan suomalaisten ei ole sitä helppo museovaltiossaan uskoa, kuten sitäkään, että ulkoministeriössä olisi presidentti Koiviston kaudella kirjallisesti kehotettu virkamiehiä olemaan kirjoittamasta julkisuudessa läntisen ajattelun sotien jälkeisestä kehityksestä, joten hoettiin hokemasta päästyäkin Venäjä, Venäjä, Venäjä uhkana, eikä nähty EU ja Nato mahdollisuutena. Saatiin rannikkoalueiden kultareunus turvanaan Miltton, Ulkopoliittinen instituutti, Eduskuntatutkimuksen keskus, sekä viimeisimpänä Muisti vaikka haluttiin Rauhanoppositio.
Italian mediasta osui Suomessa silmään Ukrainan presidentti Zeleznyin vihainen uhkaus kollaboraattoreiden karusta kohtalosta jokunen aika ennen Buchan uhrien julkistamista.
Oman tilan tarpeesta ja vapautumisen ilosta olin Espalla kuullut joskus 90-luvulla ulkoministeriön epäuskoiselta rekrytointivirkamieheltä, joka oli minua lähettäessään Roomaan YK:n apulaisvirkamieheksi varoitellut yrittämästä palata Suomeen koska se ei ole kenenkään kohdalla onnistunut paitsi korkeintaan `puraisemalla syanidikapselia´, kuten eräs Roomaan pysyvästi asettunut suomalainen oli kaavaillut. Minun arveltiin yrittävän pakottaa kirjoittamaan ulkoministeriön historiankirjoja uusiksi.
