Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieli. Näytä kaikki tekstit

28.4.2022

Eukonkantoa Euroopan kartalla

”Animus in consulendo liber” NATO:n latinankielinen tunnuslause "ajatus kehittyy vapaasti pohdinnassa” kääntyi suomalaisugrilaisen kulttuurihenkilö Lennart Meren mietelmäksi ”Viro on "paikka" jossa vironkieli on turvassa, Ruotsi on "paikka" jossa ruotsinkieli on turvassa, Venäjä on "paikka" jossa venäjänkieli on turvassa jne.” 

Erästä toista virolaista valtiomiestä soveltaen suomalaiset ulkopoliitikot ihmevinkuvat ruotsinkielen turvasatamassa.

Koomikkoa haetaan parin vuoden päästä pidettävään vaaliin ehdolle. Hyvä olisi jos hiustöyhtö hurmaisi naisväkeä otsalla joka huolehtii valtion kassasta, vaikka ei viranhoitoon kuuluisikaan! Hyvä olis kans olla sellainen tohtorinhattu kun oli näytillä Rönkköjen sukuseuran kokouksessa Kuopion Rauhalahdessa 2008, ja onhan se järjestynyt Paavo Väyrysellekin Åbosta. Hän sai myös näytellä valtiomiesroolia Pohjantähden kesäteatterissaan Kekkosen ja Koiviston hahmojen kanssa. 

Näkemättömän silmän ja kuulemattoman korvan käsikirjoittamaa sirkusta koko suomalainen politiikka, mutta luottamus siihen maailman turvallisimpana sijoituskohteena halutaan taata. Kim Jong-un voisi tulla ihailemaan, eikä turvaisi toista kertaa luottopalloilija Dennis Rodmaniin sanansaattajana.

Kuuluisa usalainen koripalloilija Rodman on vieraillut useaan otteeseen Pohjois-Koreassa kutsuen maan johtajaa Kim Jong-unia ystäväkseen. Vuonna 2005 hän vieraili Sonkajärvellä eukonkannon MM- tapahtumassa kanadalaisen vedonlyöntiyhtiön pyrkiessä eukonkannon siivellä Euroopan markkinoille. 

13.4.2022

Ihanteet yleismaailmallisia, ilmiasut paikallisia

Miten sellainen, joka ei ole ollut vapaa, voisi tietää mitä on olla vapaa? Eikö juuri sellainen möläytä virolaisten hyvistä turvallisuustakuista NL- aikana?

Eihän sellainen ole vapaa, joka koko ajan vakuuttelee olevansa vapaa.

Jukka Seppinen odottaa seuraavan presidentin valinnasta kulttuurikeskustelua taloushöpinän sijaan. Hänen mukaansa um:ssa oli Mauno Koiviston kaudella kiellettyä kirjoittamasta ranskalais-italialaisista vapauskäsitteistä.

Pari päivää sitten HS kertoi Expressen-lehteen nojaten Helsingissä pidetyn salaisen Jakobson-Wallenberg NATO-kokouksen.

Jos Suomessa vähääkään on syytä epäillä vikuroinnista, perustetaan puolue jossa voivat potkia kintuille toisiaan.

Piispa Teemu Laajasalo oli ALFA tv:ssä liperikaulaisena myymässä kirjaansa, ilman pankin mainosta, vaikka hän jos kuka tietää luottokortin kautta nöyryytettynä miltä tuntuu "vitutus".

5.4.2022

Voiko vitutukseen kuolla? kysyi Putinen ja päätti Suomen ystävänä toimia, tuumailen Ostian rannalla

Ihmissuhteissa avioero ja perinnönjako aiheuttavat usein katkeria riitoja, mustasukkaisuuta ja kateutta. Niin on käynyt myös Ukrainan pyrkiessä flirttailemaan länteen päin viehättävämmän kumppanin löydettyään, vanhan Venäjä - kumppanin vetäistessä herneen nenäänsä. Samasta syystä Petteri Urpo muiden johtavien poliitikkojen mukana vahvistaa uskollisuuttaan Svea Mammalle. Suomalaiset professorit täyttävät oman osansa vatvomalla Venäjän raskasta historiaa.

Kannattanee muistaa Putisen esiintyneen mielellään italialaisen panosmies Berlusconin hengenheimolaisena yksilöpersoonana, eikä aron kasakoiden. Hän haluaa venäjänkielisille omaa hallintoa itään jollaista maatuskat kylteissään 2014 vaativat.

Jos lännen ajattelua seurattaisiin, ymmärrettäisiin kaikessa olevan kysymys ihmisluonteen paljastumisesta uskonnon ja historian kasaaman kuonan alta.

Paavo Väyrysen lisäksi ainakin Matti Vanhanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja ja Pertti Salolainen osaisivat, jos uskaltaisivat, tunnustaa henkilökohtaisten kokemuksiensa perusteella miksi vitutus ulkopolitiikassa elää ja voi hyvin Suomessa, vanhan Euroopan itäreunalla. Miksei sitä voisi eritellä täälläkin, jos ei haluta kuulua blogistanin turpeeseensitomoon? Eihän Jätkäsaaren runoileva psykiatrikaan enää hallitse politiikan älyllistä ilmanalaa parilla kymmenellä runoteoksellaan.

Erikoinen ilmiö että ”vitutus”, kielletty sana, kerrassaan hyväksytään yhden ihmisen leimasanaksi, melkein kuin Davidin tähti yksille, tai taivaankannen pönkkä toisille.

29.3.2022

Ihminen on ruhtinas (Antonio Gramsci)

Jostakin ulkomaan julkaisusta osui silmään uutisena että kaikki raha Pohjois-Koreassa on Kim Jong-unin peukalon alla. Hänen tiedetään opiskelleen muutaman vuoden Sveitsissä. Siltä pohjalta lienee hyvä ohjailla tutkimustoimintaa ja laitoksia. Moniko tietää Kim- suvun kristinuskosta valituista valituimpina? Sotasankarina Jumalaksi nostettua Kim Il-sungia juhlitaan yhä kansan pelastajana, vaikka ei ollutkaan virallisesti turkulaisia. Kim Jong-un on kolmatta polvea. Kukaties sielläkin eduskunta valitsee täysistunnossa valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan?

Jos olisin yliopistolla, pohtisin miksi suomenkielellä sutaistessa sanat ”raha” ja ”rauha”, saadaan ”ra(u)ha”, eikä kuten muissa kielissä erilleen esim. ruotsiksi ”pengar och fred” – he tosin kuuleman mukaan osaavat Ruotsissa rakastaakin toisiaan ilman valtiota tai joka paikassa väliin tunkevaa taivaallisen auktoriteetin omavaltaista paikallisedustajaa. Voisi selvitä miksi ns. tavisten pomot ovat kasautuneet Suomen Pankkiin, siellähän on nyt remmissä Olli Rehn, Erkki Liikasen ja Mauno Koiviston, Ele Aleniuksen, Ahti Karjalaisen, Erkki Tuomiojan Sakari-isän ym. jalan jäljillä. Yliopisto sai johtajaksi Lindblomin, nimi näyttää samalta kuin rahanpyörittäjä Seppo Lindblomilla ja isällänsä Olavilla.

Uudistaen Juha Sipilän uskonlahkoa Rauhan Sanaa ihmisjärkeen perustava äly voisi nimetä valtiovarainministeri Annika Saarikon Ra(u)han Sanalaiseksi. Siihen hänen poliittinen uransa aina teini-ikäisenä Kirkkohallituksen toimistotehtävistä lähtien on johtanut. Yllättäen, mutta aina pyydettynä, jos häneltä kysyttäisiin. Ja vain ihmisjärki saattoi yllyttää Saarikon haastamaan samassa Kirkkohallituksessa työuransa aloittaneen Katri Kulmunin. Ehkäpä ei muuta älyä olekaan, ainakin jotkut italialaiset hegemoniakriitikot ovat sanoneet ihmisälyn pystyvän harjaantumaan näkijäksi ns.yli-ihmisen asemasta käsin.

15.12.2021

Jättekivaa asian tuntemusta

olisi lukea jotakin läntistä itäisen sijaan, koska tunnettu skribentti Jukka Seppinen on väittänyt Mauno Koiviston aikana ulkoministeriössä kirjallisesti kielletyn kirjoittamasta Ranskasta, siksi hänenkin aika meni Venäjässä.

Ilma sakenee uudesta; Käteinen on nostettu hätiin ajatusten automaatista, samoin Mooses, Tuomiola, Apunen ja Vihaa-Vainen. Taivaankannen Pönkkää seurataan 24/7. 

Ajatusten automaatti nosti persu-puolueen johtoon hallan huuruista Venäjää ja Venäjää, keventäen sdp:n asemaa kollaboraattoripuolueena, eihän rahojen Herraa haluta purra.

Kaikki valta on kansalaisten nimissä, puhekielessä, sanonnoissa, sanoissa; diskursseissa, sanoo ranskalainen.


Luottamus
 tarinoihin säilyy kunhan kansalaiset eivät luule voivansa ymmärtää kaikkea omin päin, eivätkä tarraa epäluotettavaksi osoittautuneeseen Wikipediaan jonka mukaan Svenska dagenia vietetään nimenomaan Suomessa kuningas Kustaa Aadolf II kaaduttua Saksanmaalla uskonsodassa 6.11.1623.

Hyödytöntä on kysellä miksi kansan maaseurakunnan kirkkona tuntemaa kirkkoa on Iisalmessa alettu virallisesti kutsua Kustaa Aadolfin kirkoksi? Sellainen harrastelu voi some-keskustelussa sukulaisten kanssa johtaa luulemaan savolaisten päässeen Kustaa Aadolfin joukoissa kokemuspiirinsä äärirajoille Saksassa tarvitsematta myöhemminkään pohtia sanojen syntyperiä.

Maltettaisiin odottaa Jyväskylän yliopiston selvitysta jota varten Olvin säätiö on myöntänyt puolimiljoonaa euroa Ylä-Savon historian kirjoittamiseen.

22.7.2020

Kotimaa kullan kallis

Ehkä maikkarin toimittaja Heikki Piuhola palaa Saksasta joskus Suomeen, Helena Petäistö tuli Pariisista vain ambulanssilla. Kuinka moni eläköitynyt suurlähettiläs asuu Suomessa? Ei sellaista silmälläpitoa kukaan kestäisi. Historia on suonut vähemmistölle "kommunismin" aseman kieliperusteella valituista valituimpina. Uniikkia. Yliopisto on kouluttanut peruskansan puolueelle kaksikin tohtoria vaikenemaan, kolmas on nousuputkessa.

Jos vaikutan ilkeältä, olen itse kuullut kokeneemman yk-virkamiehen ohjeen tehdessäni paluuta Suomeen parin vuoden työrupeamalta Roomasta puraista mieluummin syanidikapselia!

10.4.2020

Ohjelmaa kaikki ylistäkää

Pääministeri Sanna Marin ei ryhdy perkaamaan hallitusohjelmaa, joka julkistettiin Kirjasto Oodissa ministereiden saavuttua paikalle ratikalla edellisen pääministeri Antti Rinteen johdolla.

Ohjelma tuotiin sitten syvälle kansan pariin ministerien kirjastokiertueella ympäri maan, yhtenä ahkerimmista Sanna Marin. (en ollut paikalla vaikka asun Kirkkonummella)

https://www.kirkkonummi.fi/ministeri-sanna-marin-vieraili-kirkkonummen-paakirjastossa

  • Median vaikuttajaviestinnän kielellä sanottaisiin, että pääministerin (päätoimittajan) lapaansa suoraan etulinjasta koppina sieppaama syöttö jatkettiin oikeassa lähtökulmassa päivän timanttina, joka täytyy lukea, Must Read. Luottamus. Vastaavaan osumatarkkuuteen ei Itä-Euroopan kansandemokratioiden ihanneyhteiskunnissa koskaan ehditty. Mihail Gorbatshovin NL:ssa lakkauttaman psykiatrisen laitoshoidon sovellutuksista runoilevan psykiatrian määräämänä masennushoitona Touko Aalto ja Hussein Al-Taee tietänevät kertoa vääräsukupuolisten kokemuksina.

26.3.2020

Ajatuksen voima siirtää vuoria: kieli kansan pelastaa

Ollaan yksin paljaina maankamaralla ja äkkiä tulee ilta, uskontoon tai ihonväriin katsomatta, mikä meidät hädän hetkellä pelastaa?

Oma äidinkieli, joka oli paikallisena olemassa jo ennen kaiken ns. sivistyksen tuloa, vapaaehtoisen tai pakotetun. Siihen oivallukseen on perustunut läntisen ajattelun, meidän mielestämme kaikkein kehittyneimmän ajattelun, radikaali kehitys sotien jälkeen, kuten Vaclav Havel on kirjoittanut.

Kouluja käyneen suomalaisen tuntuu vain olevan vaikea puhua tunteistaan äidinkielellään, ellei satu olemaan ruotsinkielinen jolloin asetelma kääntyy ylösalaisin. Taviksille kieli ei ole ongelma eikä tuota häpeää, silti työväen julkkisääninä esiintyvät vuosisataisen diplomaattiperheen vesa Erkki Tuomioja tai yliopettajana Li Andersson dreamteamissa. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.

Katoliseksi kääntynyt Timo Soini perusti työväen puolueen ilman sosialismia menettäen sen saman tien, menon jatkuessa uudella nimellä ellei kirkkoslaavin tohtori pane vielä paremmaksi Matti Putkosen työmiehen tunnilla.

Kotona kummittelee

Läpinäkyvän nopeus. Lähetä kuva, vinkki tai video, HS pyytää!  Olitko paikalla, kun jotain tapahtui tai tiedätkö jotain, mitä lehden pitäisi...