Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2021.

Mauno-syndrooma

Koska kulttuuri tuo merkitystä elämään auttamalla ymmärtämään mistä tulemme, keitä olemme ja minne päädymme, moni Pallonlaajentaja - Olli Immonen, Touko Aalto, Hussein Al-Taee, Erkki Tuomioja, Antti Rinne, Petteri Orpo, Jussi Halla-aho - löytäisi vastauksen olevaisen kätkeytymättömyyden (Heidegger) arvoitukseen Etelä-Euroopan sotien jälkeisen ajattelun kehityksestä siellä ymmärretyn jättää Jumalan lahjoitukset kiinteään maaomaisuuteen omaan rauhaansa ja niiden himoitsemisen sijaan rohkaista yksilöitä arvostamaan omia juuriaan, ml. oma kieli, varsinkin kun huomattiin ns. vieraitten kielten olevan opittavissa. EU:ta onkin sanottu historian kehittyneimmäksi rauhanliikkeeksi joka on uskontojen ja kuninkaiden vuosisataisten sotakausien jälkeen syntynyt aivan uudenlainen maallinen hallintomuoto. Moni kokee vaikeuksia uudistaa ajatteluaan nähtyään joskus menneessä ajassa kuvan henkilöstä julkisessa paikassa. Sitä voisi kutsua Mauno syndroomaksi, onhan Koivistolla ja Kekkosellakin tietylle ikä

Ihminen näkee pyhimysten läpi

On kirjoitettu, että Työmies Matti Putkosen ilmeestä Aleksanterinkadulla hänen poliittisen uudelleen syntymisensä tapahduttua saattoi säpsähtää jotakin olevan tekeillä. Ilmeisesti hänellä oli Perussuomalaisten puolueen jäsenrekistereiden haltijana osuutta kun niitä käyttäen mentiin suoraan nettiruudun kautta avainhenkilöiden silmille puoluetta hajoittamaan samaan tapaan kuin katolisissa yhteisöissä jutellaan luottamuksellisesti rippituolissa seinän läpi. Siksi lapsenuskoisten vaikeneminen on ollut täydellistä. Näin se menee Soinin ja seuraajansa kohdalla: Politiikka on kuin mafia. Jos kärähdät, et puhu. Omerta – vaikenemisen laki – on muita lakeja vahvempi.Totuus ei tule esiin, sillä se tekisi kipeää. Totuus voisi sattua sillä se liippaisi europarlamentaarikkoa, puolueen puheenjohtajaa, tulevia kansanedustajia. Vaikenemisesta on liian monille paljon enemmän hyötyä kuin totuudesta. Dosentti Arto Luukkanen oli Jyväskylän puoluekokouksessa pyrkimässä puoluesihteeriksi kun Halla-aho valitt

Älykkäinä kalassa

Uutena haukilahtelaisena näin keltaisen Lamborghinin syksyllä 2001 juuri avatun Iso Omenan Citymarketin hyllyjen väliin parkkeerattuna. Viime vuonna Iltalehti kertoi Matti Ahteen saaneen haluamansa Maserati-kyydin omissa hautajaisissaan.  Kirjoitin viimekuisen Rooman matkan kuulumisia tässä blogissa otsikolla "Kenraalitason ajatuksia". Siihen päälle HS kertoi kenraali Jarno Lindbergin saaneen italialaisen komentajan adjutantin tiennäyttäjäkseen pyöräilyllä Roomassa.  Eräs poliitikko riemuitsi viime maanantaina vaalivoiton päälle aikojen "Pallossa" muuttuvan, sitten hän sai "pallonlaajennuksen". Pietarin kalansaalis jäi kokematta ja teatterin työntekijälle korvamerkityt rönköt joa rytsölät nostamatta. Kaikki läntisen ajattelun suuretkin myytit ovat ihmisjärjellä selitettävissä, lopulta myös suomenkielellä. Totuuksista tärkein on, että demokratian vapaus ei ole turvassa, jos kansa sietää yksityisen vallan kasvavan pisteeseen jossa siitä tulee vahvempi kuin h

Ihmisen kokoisia ajatuksia

Muistan lapsuudestani perhejuhlien tunnelman; ristiäiset, ripin, häät ja hautajaiset. Ne rytmittävät sopivasti maallista vaellustamme. Sitten kun minun aikani koittaa, riittää tuhkaaminen muutaman läheisen läsnäollessa. Inhoan ajatusta ystävien järjestelyistä: vuosi sitten iltalehti kuvasi erään vantaalaisen demaripoliitikon itse itselleen suunnittelemia hautajaisia joissa poliitikkojen seurue laahusti valtioneuvoston, eduskunnan ja presidentin linnan kautta varta vasten hankitun italialaisen Maserati -luksusauton perässä. Eikä omainen vaatinut iltalehdeltä oikaisua “ettei meikämatti ollut itse halunnut mitään spektaakkelia”, jottei saisi häkellyttävää laskua omaan kouraansa, sitäpaitsi naiset suosivat italialaista. Olisi odottanut pääministerin järjestävän omat häänsä Tampereella tai missä sukunsa elääkin, eikä valtion virkahuoneella poliitikkojen ympäröimänä median ihmetellessä syntyneitä laskuja. Epäilen vahvasti ettei seitsemässä vuodessa täydellisestä tuntemattomuudesta maailmanlu

Kenraalitason ajatuksia (2)

Luin läpi kaikki Tikkurilan kirjaston filosofiakirjat. Yksi mieleenpainuvimmista ranskalaisista ajatuksista oli kielen ensisijaisuus kulttuurin säilymisessä. Kun läntinen ajattelu oli holocaustin jälkeen raunioina, ylhäältä päin tuodun uskonnon petettyä lupauksensa kansan pelastajana, uusi löydettiin kansan paikallisesta kielestä joka oli ollut olemassa jo ennen uskontoa. Havaittiin, että alkaessaan katsella toisiaan sillä silmällä, nuoret käyttävät flirtissä vanhoja sanoja. Uskottiin äidinmaidossa saadun kieliperustaisen viehätysvoiman riittävän maahanmuuttajia sulautumaan kulttuuriin. Ahvenanmaalla "äkseeraus" taitaa toimia vähän liiankin innokkaasti, he kun kuvaavat asennettaan sanalla ”egensinne”, "itsekkyys"! Virolaisten valittua omakielisen kulttuurin tien lopettaen käyttämästä kieltä naapurin nuoleskeluun, Suomessa pelätään uuden ajatuksen pääsyä maahan. Siksi Krista Kiuru. Uutta ei synny ilman kovaa. Vaclav Havel on kutsunut EU:ta historian kehittyneimmäksi

Tabujen murtuessa

Helsingin yliopistoon on perustettu yhdessä ulkoministeriön kanssa Oikeusvaltiokeskus, ”tulkintojen kuninkaallinen tuottaja, kunglig hovleverantör”. Syksyllä 2015 sinne oli perustettu Historioitsijat ilman rajoja- yhdistys diplomaattitason päivällisten isännän Erkki Tuomiojan johdettavaksi, sekin ulkoministeriön tuella. Tasan kuukausi sitten kirjoitin blogiini Rooman edustan Saline di Ostia -peltoaukealla, että alue oli antiikin aikaan meriveden alla tuottaen suolaa. Sitä sanottiin palkaksi ”salari” jota annettiin legioonien sotilaille, noille rautanyrkeille. Omistus suolaan oli paavin myöntämä monopoli, vähän kuin historian tulkinta nykyään Erkki Tuomiojalla – historioitsija ilman rajoja. Tieto voi yhtä jos toista suomenkielistä alkaa ahdistaa, mutta helpottaa kunhan muistaa olevansa maanpäällä ”aivotyön” kehitysmaalaisena.   Saline di Ostia Tottuneena Rooman kävijänä olin valinnut Airbnb- huoneen lentokentän läheisestä Ostia Anticasta, mutta että se sijaitsi aivan museoalueen vieress

HS:n vastaus Ion Mittlerin US-blogin kysymykseen: Upi avasi Suomen ikkunoita maailmalle

Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen johdolla perustettiin Ulkopoliittinen instituutti ja Eduskuntatutkimuksen keskus pitämään suorat kanavat auki jenkkilään, itään päin katsomaan on päämajakaupunki Mikkeliin perustettu Tiedekeskus (ns. M mausoleumi) vakuuttelemaan ettei mitään ole unohdettu. https://www.muisti.org/ajankohtaista/ Voisiko ajatella, että Muisti -tiedekeskuksessa ja vastaavissa toteutuu vallan kolminaisuus: – väkivalta tai ainakin sen käytön monopoli – vallan oikeuttaminen (uskonto, ideologia, verenperintö, vaalit jne.), joka saa yhteisön enemmistön pitämään valtaa oikeutettuna – propaganda (mukaanluettuna sensuuri), joka ylistää vallankäyttäjää ja tämän henkilön ja tekojen erinomaisuutta. Noilla kolmella välineellä valta on hankittu ja pidetty ihmiskunnan historiassa, jopa moderneissa demokratioissa. kts. Ion Mittlerin blogi   P.S. Kun  olin  nuorena ruokkinut aamulla porsaat, en mennyt ottamaan suuhuni ilmaista öylättiä, enkä tuntenut kuuluvani valituista valituimpiin.  PPS

Kenraalitason ajatuksia (1)

”Se ei ole lahjus mikä menee kurkusta alas”, kerrottiin vuorineuvostason ohjeena aloittelevalle myyntimiehelle maailman valloitustaan toteuttaneessa tekniikkayhtiössä. Kaupan kassalla näkee miten eri hintaisia kimpaleita on liikkeessä. Tärkeintä on liike. Liike Nyt! Sheriffi. Moniulotteisia sanoja. Parituhatvuotisen yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi veljestä – kristityt ja juutalaiset- joutuivat ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Eurooppalainen ajattelu meni uusiksi. Pablo Picasson Guernica kuvaa sodan mielettömyyttä yhdellä silmäyksellä omaksuttavasti. Kirjojakin löytyy eri puolilta maailmaa haastamaan Pohjolan kyläpahasen sotakuplassa uhittelun. Ihmislasta on pyritty valmistamaan hirmutöihin välineenä takinkääntö, totaalisen vallan maaginen kutsu, ahtaan paikan vaihtoehdottomuus, sotakupla: historian taakka ja verenpaino, harjaamalla kova ydin esille, ihmissuhteet palvelua josta ei erota, hegemonistinen kulttuuri opettajana,  Läntisessä ajattelussa korostuu voimaant