Ennen uuden ajattelun syntymistä oli Euroopassa käyty syvällä pimeyden ytimessä. Korkeasti oppineet filosofit olivat teorioillaan rakentaneet sekä fasismia että kommunismia. Ihmisjärki alkoi suunnitella sitä, mikä aiemmin oli varattu Jumalille. Eliittien johdolla helvettiin, kiteyttää Vaclav Havel 1900-luvun suuren opetuksen ihmiskunnalle. Ehdottoman varmuuden mukana kuolivat myös filosofiat yhteiskuntien kehitystä selittävinä ja ohjaavina oppirakennelmina. Filosofian kuolemaa oli pohjustanut jo Kierkegaard, joka kirjoitti 1800-luvun puolivälissä, että ”helpoin tapa vaieta ei olekaan suunsa kiinnipitäminen vaan puhuminen”. Muutama vuosikymmen myöhemmin sanoi saman asian Nietzsche näin: ”On helpompi kirjoittaa laveasti ja epäselvästi kuin lyhyesti ja ytimekkäästi”. Samaa tarkoitti myös Wittgenstein kirjoittaessaan 1930-luvulla, että ”kaikki mitä voidaan sanoa, voidaan sanoa selkeästi. Siitä, mistä ei voida puhua, pitää vaieta”. Toisin sanoen jumalasta, eli siitä mistä ei voida puhua ko