Ihmismieli on niin kovin valikoiva. Vuoden 1995 Hämeenlinnan junamatkoiltani muistan parhaiten tapauksen kun yksi hörhelö yritti silmieni edessä pölliä toisen matkalaukun. Siihen aikaan esillä olleesta valtiosihteeriasiasta muistan pääministerin sihteerin innostuksen soitettuani hakemukseni perään. Meinasi puolileikillään hakea itsekin, olihan hän sentään nähnyt ja kuullut yhtä ja toista, epäilemättä enemmän kuin entinen lähettipoika; tiedä vaikka olisi ratkonut tiedon kohtaloita; ruksannut monenako kappaleena dokumentti painetaan ja kenelle se jaetaan. IS:sta muistan lukeneeni vähän myöhemmin kaikkien ministereiden sihteerien (16 kpl) pidennetystä viikonloppumatkasta Roomaan. Mikäs siinä, panevathan jotkut lehteen ilmoituksenkin käytyään ikuisessa kaupungissa. Missähän tosiaan olisinkaan jos olisin tyytynyt hörähtämään puolustuskannalle aina kuullessani epäiltävän Lipposen tai Halosen henkistä suuruutta? Sinänsä ironista, että minulla, joka olen aina ja kaikessa pyrkinyt soveltamaan i