9.9.2025

Ajattelemme todellakin väärinpäin

Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillun joten ymmärrettiin Karl Marxin tehneen suuren virheen pääteltyään maan omistuksen kaiken pahan aluksi ja juureksi.

Italiassa kommunistien osuus oli vaaleissa enimmillään 30%. Maa oli vuonna 1978 täydellisen romahduksen partaalla punaprikaatilaisten teloitettua entisen pääministeri Aldo Moron. 

Tehtiin historiallinen kompromissi: annettiin paljon anteeksi jotta kansakunta nousi jaloilleen EU:n ideaksi. Mitä kevyemmät ideologiset rakenteet yläpuolella, sitä tyytyväisempi kansa.

Suomessa sen sijaan päätettiin sementoida sotien muistoja jotta sota kansan historiallisena perusluonteena säilyisi. Perustettiin säilövä Muisti. Svenska Klubben sitä ideoi monivuosisataisella rutiiinilla. Eilen kansa pääsi katsomaan Kordelinin kartanoa sisältä käsin presidentin Kultarannassa.

Puhemies Jussi Halla-ahon kylvämä inhorakkaus demokratiaa kohtaan näkyy ja kuuluu krokotiilin kyynelinä eduskunnassa. Demarisympatiansa myöntänyt Arto Nyberg joutuu etsimään leipäpuuta Ylen ulkopuolelta. Mauno Koiviston luottomies Seppo Lindblomin tytär Yliopiston rehtorina on kiipelissä 20-luvun saksafanien karsiessa kirjaston hyllyjä.

Tärkeintä on päästä hallitukseen, partakalle sen tietää

Veikko Tarvaisen US-blogissa kirjoitin 9.9.25 Italian kommunistien ääniosuuden olleen vaaleissa enimmillään 30%, joten maa oli vuonna 1978 t...