Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2007.

Se joka tietää ei puhu, ja se joka puhuu ei tiedä

Pekingissä suurlähettiläänä toiminut Pasi Rutanen kirjoittaa uusisuomi.fi:ssä: "Kiinan pragmaattinen ja kova poliittinen johto on ympäröinyt itsensä nykyaikaisilla teknokraateilla, joista monet on koulutettu lännen huippuyliopistoissa" Mutta tuo luonnehdintahan sopii myös tämän päivän Suomen politiikkaan kuin hattu päähän! Demokratiaa kehitetään keskusjohtoisesti: jokunen päivä sitten hallitus nimitti asialle työryhmän jonka pysyvinä asiantuntijoina on muutaman ministeriön johtavia virkamiehiä! Mukaan on kutsuttu eräitä kansalaisjärjestöjä, mutta ei puolueita. Nyky-Suomessa korostuu hyvin vahvoja asiantuntijavaltion piirteitä: ihmiset nähdään numeroina tuotantotilastoissa; junat pannaan kulkemaan ajallaan; valtio ennenkaikkea eikä mitään ilman valtiota. Suomi näyttää oikeastaan eräänlaiselta kirkkoveneeltä, "Pikku- Kiinalta", matkalla Nato-satamaan. Tahtia lyö historian taakka, sotien perintö; kun rauta jalostui teräkseksi. Soutumiehinä on virkamie

Bensaa tuleen

Herkkäsieluisen lukijan piti hieraista eilisaamuna silmää pariin kertaan: "Puheenjohtajan on oltava lempeä viimeiseen asti, mutta rajojen saavuttamisen jälkeen on heilahdettava nyrkki." .... “Ne [rasistit, kommunistit ja fasistit] pysyvät poissa. Tarpeen tullen häkki heilahtaa. Silmäkään ei värähdä”, sanoo SMP:n puheenjohtaja Timo Soini HS:ssa. Eikö toimittaja päästänyt haastateltavaa liian vähällä? Mitä fasismi on, jos ei mätien oksien karsimista silmänkään värähtämättä? Että ihminen ei valitsekaan itse puoluettaan, vaan puolue onkin johdon valitsema etujoukon kaaderi? Yht´äkkiä yleistyneet puheet 'tappiin asti katsomisesta' tai 'jos punnitaan, niin punnitaan kunnolla' haiskahtavat karmeilta nekin. Ikäänkuin oltaisiin palaamassa jonnekin historian hämärään absoluuttisten on/off- valintojen aikaan. Jotenkin tuntuu siltä että nyt on Timo Soinissa löytynyt yksi ehdokas rakenteilla olevan huippuyliopiston, 'HyväVeli -instituutin', hallitukseen.

Kevyt, nopea, läpinäkyvä

Kuuntelin ilokseni Vanhan ylioppilastalon salissa Anneli Jäätteenmäen uutta, um:n ahtaasta kontrollista vapaata eurooppalaista ajattelua. Uusi sukupolvi tosiaan katsoo Eurooppa aivan eri tavalla kuin vanhemmat. Rajojen madaltuminen tarjoaa nykynuorille mahdollisuuksia tutustua toisiinsa, ja nähdä, että eletään sitä muuallakin. Suomalainen itsekehu "pohjoismaisen mallin" ylivertaisuudesta alkaa vähitellen tympäistä. Sodan muistot haalistuvat hiljalleen loppujen lopuksi myös Suomessa. Mannermaalla integraatiokehitys pääsi alkamaan aikaisemmin; meillä jälleenrakennus vei enemmän energiaa. Mutta sitä mukaa kun viranomaiset tehostavat kontrollia vilkastuvilla rajoilla, jobbarit yrittävät keksiä uusia keinoja. Väistämätöntä dynamiikkaa sekin. Ennen kansainvälisyys oli elitististä etujoukon puuhaa, nykyisin tavallisen kansan arkista elämää. Suomalaista ajattelua itärajalla varjostanut iso puu on sekin ryskyen kaatunut. Kasvu ehkäistyi, mutta nyt vilkastuu ennakkoluulottomien

Patsaiden varjosta valoon

Maanmainiossa blogissaan Jukka Kemppinen pohtii lähihistoriamme hirmuja, Paasikiveä ja Kekkosta. Minusta Paasikiven-Kekkosen ajan sulkeutunut Suomi oli kuin tuuhean kuusen varjossa kituuttanut hento taimi. Vaikka suuri puu on rymisten kaatunut ja kirkas valo pääsee vapaasti ravitsemaan tainta, ei valtaapitävä sotakulttuuripolvi muutosta näe: se tuijottaa yhä patsaita. Sdp:n oma sotahistorioitsija-tohtori Erkki Tuomioja säntäilee ympäriinsä jakelemassa "konsensusta, konsensusta" lausuntojaan; viimeksi yhdessä Seppo Kääriäisen kanssa. Keskustan poliittisten "tohtoreiden" suman (Väyrynen, Kääriäinen, Rehn, Rusi) voi ymmärtää Kekkosen perinnön valossa: Suomi toimii kv-politiikan lääkärinä, ei tuomarina.

Lehtiä kompostiin

( kommentti Seppo Sarlundille ) Kansan syviä rivejä edustavien poliitikkojen -ennen kaikkea Anneli Jäätteenmäen - karmeaa kohtelua mediassa seuratessa on silloin tällöin tullut mieleen rinnastus entisiin kommunistisiin maihin. Tsekkikirjailija Milan Kunderan mukaan niissä käytettiin mahdollisimman suurta julkisuutta "ymmärtämään" toisinajattelijoita: heidän ajatuksensa pyrittiin tuomaan "ajoissa esille ", ja oikaisemaan ennen kuin ne ehtivät "tuottaa vahinkoa" yhteiselle hyvälle. Pikkupoikana Savon perukoilla puimme nyrkkiä pääkaupungin lehtien edustamalle yhdelle totuudelle, kun tuntui, että Helsingissä ei haluttu antaa arvoa enempää muualla asuville kuin erilaisille mielipiteillekään. Sama keskityspolitiikka näyttää vain tehostuneen ainakin ilmaisjakelulehdissä ruotsalaisperäisen Metro-lehden ja Sanoma Oy:n 100-lehden kompostoituessa yhdeksi mössöksi erkkolaisessa kulttuurien sulatusuunissa. Iltapaivälehdet taitavat pian kierrättää päätoimittajia k

Malka silmässä

Turun Sanomien uusi päätoimittaja, sotahistorian dosentti Markku Salomaa kirjoitti torstaina nykypäivän Venäjästä löytäen yhtäläisyyksiä historiasta: Bysanttilaisen hallitsemiskulttuurin ominaispiirteitä ovat ainakin: - Hallitsijan itsevaltius, irstaus ja laiskuus. - Hovin komeilun halu, ankara etiketti ja arvoasteikko. - Keskitetty, mutkikas ja virkavaltainen hallinto. - Hallitsijan suosikeitten suuri vaikutusvalta. - Hallitsijan edessä mateleminen ja tämän imartelu. Mutta voisiko lukija kysyä missä maassa oikeastaan "myyttinen ihmisoikeustaistelija" on juuri Kiinasta palattuaan suuntaamassa Saudi-Arabiaan --paheksumaan hairahtuneiden naisten kivittämistä kuoliaaksi? Missä maassa vastuunkantajia johdetaan rintapielessä kannettavia peltilätkiä ja arvonimiä myöntämällä? Missä maassa uusi puhemies ihmettelee parlamentiinsa viime vuosina rakennettua byrokratiaa ja ylellisiä juhlia mm. kansallisessa oopperassa? Missä maassa pääministerillä on pian kymmenen avust