Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2006.

Pääministerilläkin on oma ihmisarvonsa

On suuri erehdys lakata sanomasta kohteliaisuuksia. Jos nimittäin pidättyy sanomasta mikä on viehättävää, luopuu ajattelemasta mikä on viehättävää. -Oscar Wilde Jos poliitikko lähettäisi omakätisen runonpätkän naistuttavalleen postitse kirjeessä, niin repäisisikö Ilta- Sanomat siitä kirkuvan otsikon, kuultuaan kylän ämmiltä huhuja? Mustilla kirjaimilla valkoiselle paperille painetulla tekstillä taitaa siis olla yhä kumman maagista tehoa: onko se on minulle tarkoitettu, mitä sille teen, voinko joutua paljastamisesta vastuuseen? Sen sijaan tekstiviestiä, nuorison arkista välinettä, vanhempi sukupolvi pitää moraalittomana. Kommunistisessa "ihanneyhteiskunnassa" ajateltiin jokaisen parasta. Kaiken oletettiin olevan julkista, koska kenelläkään ei pitänyt olla pienintäkään syytä salata mitään kommuunilta. Joskus suomalaisten poliitikkojen yksityiselämän armotonta penkomista lukiessa tuntuu siltä kuin täällä olisi onnistuttu valjastamaan läntisen tiedonvälityksen suomat tekniset

Jokaisen maailmankaupungin lapset jahtaavat puluja

Miksi stadilaisten lastenkirjoissa yhä lypsetään lehmiä, syötetään sikoja ja äestetään peltoja, vaikka minulla ei ole aavistustakaan mitä äestäminen tarkoittaa, ihmettelee nuoremman polven intellektuelli Jukka Relander OP-pankin jäsenlehdessä. Siinäpä onkin sen verran ärsyttävä kysymys, että se vaatii kommentoimaan. Eksistentialistit puhuvat ihmisen "eläimellisestä" mittakaavasta: on neljä ulkonevaa ruumiinjäsentä, on iho, on sukupuoli, sydän ja veri. Ihminen on siis eläinkunnan erottamaton jäsen -yhdellä laajennuksella: vain ihmisellä on tietoisuus omasta olemassaolostaan ja sen päättymisestä, ts. sielu. Eikä yksin Suomessa, vaan kaikkialla ihminen on aina kasvanut eläintensä kanssa; toisaalta kielikuvat ovat sitkeitä, 2000- vuotinen kertymä on nähtävillä Raamatussa. Mutta miksi citybaby leikkii traktorilla eikä autolla? Koska traktorissa totetutuu pienen ihmisen mittakaava, joka on hiekkalaatikko. Relanderin yhtiökumppani Tuomas Nevanlinna pohti äskettäin Kauppalehden

EVA:lla on asiaa

EVA on kutsunut kolme ihmistä ajattelemaan kanssaan: europarlamentaarikko Pia-Noora Kaupin, kansanedustaja Tuija Braxin, ja kansanedustaja Mart Laarin Virosta. Kenties EVA nostaa taistelulipun puolustaaakseen Unionia? Suomenkielinen intellektuelli? Onko sellainen otus edes määritelmällisesti mahdollinen? Sehän edellyttäisi että hyväksyy vain ihmisjärjellä perusteltuja vastauksia järjellisesti esitettyihin kysymyksiin; emmehän tänä eksistentialistisena aikakautena enää elä ihmeiden aikaa. Pietarilainen Fedor Dostojevskin väitetään epäilleen suomalaisia ainoiksi joilta puuttuu halu olla sellaisenaan jotakin omaperäistä. Mehän viehätymme halustamme olla toisten komenneltavissa kuten jo 1600-luvulla Ruotsin kuninkaan kriisintorjuntajoukoissa pitkin Keski-Eurooppaa. Toisen maailmansodan jälkeen kehittynyttä läntistä älymystön ajattelua jotkut, mm. monet ruotsalaiset, sanovat eksistentialismiksi. Sitä edustivat mm. ranskalaiset nobelkirjailijat Jean Paul Sartre ja Albert Camus. Heidän ajat

Pyydän anteeksi, siis olen

HS antaa tänään (5.3.) toivoa modernille ajattelulle jopa Oulussa. Olisin kyllä mielelläni lukenut enemmän tohtori Isohookana-Asunmaan “tämän hetken Suomessa havaitsemista ennenkokemattomista aggressioista”. Sampo-pankin tiedotusjohtaja Hannun Vuolan mukaan kun päätöstä Kaltio-lehden ilmoitusboikotista ei tehty Oulun konttorissa vaan pankin ylimmässä johdossa Helsingissä. Joka tapauksessa suomalaisen poliitikon sokea auktoriteettiusko nousee tosi syvältä: takkia on aina käännetty, mutta ajoissa, kuten Risto E J Penttilä kirjoittaa. Helposti on pyydetty anteeksi omaa olemassaoloa. Älyllisyyden korkeimmaksi asteeksi on nostettu valtionpalvelijuus. Sitä osoittivat niin Tarja Halonen nöyristellessään huntupäisenä ulkoministerinä Teheranissa, kuin pääministeri Paavo Lipponen kyynelehtiessään juutalaisten muistomerkin paljastajaisissa Etelärannassa. Mutta eikös toisaalta olekin vain inhmillistä pyytää anteeksi edellisten sukupolvien, tai muiden tekemiä pahoja tekoja, sen sijaan että itse kat