14.3.2006

EVA:lla on asiaa

EVA on kutsunut kolme ihmistä ajattelemaan kanssaan: europarlamentaarikko Pia-Noora Kaupin, kansanedustaja Tuija Braxin, ja kansanedustaja Mart Laarin Virosta.
Kenties EVA nostaa taistelulipun puolustaaakseen Unionia?
Suomenkielinen intellektuelli? Onko sellainen otus edes määritelmällisesti mahdollinen? Sehän edellyttäisi että hyväksyy vain ihmisjärjellä perusteltuja vastauksia järjellisesti esitettyihin kysymyksiin; emmehän tänä eksistentialistisena aikakautena enää elä ihmeiden aikaa.
Pietarilainen Fedor Dostojevskin väitetään epäilleen suomalaisia ainoiksi joilta puuttuu halu olla sellaisenaan jotakin omaperäistä. Mehän viehätymme halustamme olla toisten komenneltavissa kuten jo 1600-luvulla Ruotsin kuninkaan kriisintorjuntajoukoissa pitkin Keski-Eurooppaa.
Toisen maailmansodan jälkeen kehittynyttä läntistä älymystön ajattelua jotkut, mm. monet ruotsalaiset, sanovat eksistentialismiksi. Sitä edustivat mm. ranskalaiset nobelkirjailijat Jean Paul Sartre ja Albert Camus. Heidän ajatteluunsa oli puolestaan syvällisesti vaikuttanut myös Dostojevski, joka kirjoitti 1800-luvun puolivälin tienoilla mm. että
”todellinen venäläisyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että on pyrittävä ratkaisemaan lopullisesti eurooppalaiset ristiriidat, pyrittävä löytämään ratkaisu meidän sielumme kaipuuseen kohti ihmisten yleismaailmallista yhdistymistä ja sisällytettävä siihen veljellisen rakkauden nimissä kaikki meidän veljemme, ja viimein on tuotava julki lopullinen aate kaikkien kansakuntien yhteisestä harmoniasta ja lopullisesta, veljellisestä sopusoinnusta kristillisen evankeliumin lain mukaisesti" (Kirjailijan päiväkirja, s.335)
Luulisi poliitikoilla olevan Venäjän ja EU:n kohtaamisessa muutakin pohdittavaa kuin Hesan yöelämää "terrorisoivat" ilotytöt, nuo maailman vanhimman ammatin harjoittajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miten kirjoittaa?

Ernest Hemingway  oli itse asiassa vakuuttunut siitä, että teoksen rakenteen perusperiaate oli "näytä, älä kerro", jossa kirjoitta...