9.1.2022

Hybridikalupakki automaatista

On kirjoitettu (3.1.) että mikä miekalla on rakennettu, on miekalla muutettava, mutta tuo vanha totuus ei enää päde. Yksilöiden omien aistien välittämät havainnot ja omat kokemukset astuvat kirjojen hybridiviisauksien sijaan ihmisyksilön ohjauskeskuksen sijaitessa korvien välissä, eikä haarojen välissä. Puhutaan ihmisluonteen paljastumisesta.

-  ”Suomen tavoitteena on kunnianhimoinen strateginen kompassi ja sen osana kokonaisvaltainen, tulevaisuuteen kestävä hybridityökalupakki.” Näin sanoo eurooppaministeri Tytti Tuppurainen valtioneuvoston tiedotteessa 5.1.

 - Totalitarismia on ajatusten automaatti josta poimitaan vastaus, jos ihmevinkuja tai joku muu kollaboraattori on piruillut tv:n suomettumisohjelmalle.

Totalitarismin analyytikot havaitsivat sekä läntisen että itäisen totalitarismin kehittyneen hyvin samanlaisiksi yksilön sortomuodoiksi. Jean-Paul Sartre kutsui ilmötä kaikkea kontrolloivaksi näkemättömäksi silmäksi ja kuulemattomaksi korvaksi.

Tänään tiedetään tutkija Jukka Seppisen sanomaksi että presidentti Mauno Koiviston ajan ulkoministeriössä - ja yleisemmin runoilevan psykiatrian aikakaudella Suomessa - oli kiellettyä harrastaa julkisesti Ranskan asioita kansankielellä.

Venäjä, Venäjä, Venäjä, joskin luonnollisista syistä harrastajia poistuu ruodusta.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...