16.5.2022

Perustettaisiinko Rauhanoppositio? (kertaus)

Päästyään monivuotiselta maailmankierrokselta kotiin ruotsinkielen pakollisen opetuksen autuaaksi tekevää vaikutusta epäillyt tuhlaajapoika Risto E J Penttilä nimesi pelastajakseen Georg Ehrnroothin. Toimistossaan Ostrobotnian korttelissa pyhien perheiden Matti Vanhanen valvoo samojen pelastajien etua huutoetäisyydellä eduskunnasta.

Silloin siellä jossakin Simo Häyhä osui satoja kertoja puun oksalta käsin, nyt ovat EU:n suomalaiset sotilasneuvojat Ilkka Salmi ja Georgij Alafuzoff mukana tuloksena 6000 kuollutta torakkaa Donbassissa, eikä mikään ole meillä muuttunut: vanhatestamentillinen rautanyrkki; iske oikeaan, viillä vasempaan, minne vain käteni sinua ohjaa, minä Herrasi olen puhunut; rahan valta ja omaisuusarvon kasvattaminen yli ihmisarvon, vaikka moni osaisi lukea.

Kauan ehdittiin tottua ajatukseen, että läntisen valloitussodan viimeinen näytös olisi koettu holocaustin myötä, mutta sinikeltaisia kravatteja käyttävien yritys ”läntisen” pakkokulttuurin viemiseksi Itä-Ukrainaan on osoittanut toiveet turhiksi. Uskoimme pysyvän rauhantilan EU:n myötä vakiintuneen Euroopassa, mutta se näyttää murtuneen, ellei politiikkaan saada uusia kasvoja.

Viehätysvoima on sitä, että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään -Albert Camus 

tämä teksti on kirjastani ”Rooma opettaa”  jonka julkaisin keväällä 2015 (Book on Demand) 
Suomen puolustusministeri Carl Haglund esiintyi tuolloin sinikeltaisessa kravatissa

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...