27.8.2021

Vanhassa vara parempi

Ei auta itku markkinoilla Destian perään, koska rahalla ei ole isänmaata, vaan demokratian kehittäminen vaatii paikkaan sitoutuneiden ihmisten toimeliaisuutta.

Ei ole aikaa odotella tuumailijoita,  on Hankenilla perusteltu valintoja pörssiyhtiöiden hallituksiin, sillä joka hetki jossakin päin maailmaa on pörssi avautumassa.

Sotien jälkeen Eurooppa oli tuhkana. Mistä uusi rakennetaan kun ideologiat olivat pettäneet lupaamansa suojelutehtävän, eivätkä uskonnotkaan kyenneet enää pelastamaan? Löydettiin se mikä oli ollut olemassa ajattelun perustana jo aikaisemmin. Huomattiin että paikalliset kielet olivat selviytyneet hengissä täystuhon alla, joten alettiin luottaa niihin myös tulevassa. 

Italialaiset kulttuurihegemoniakriitikot kehottavat käyttämään paikallisen kielen sanontoja, koska ”kaikkea on ollut ennenkin”.

Etelä-Euroopan kehitykseen hyvin perehtynyt kulttuurihenkilö Lennart Meri sanoikin itsenäisen Viron tulevaisuutta hahmotellessaan, että Viro on paikka jossa vironkieli on turvassa, Latvia on paikka jossa latviankieli on turvassa, Ruotsi on paikka jossa ruotsinkieli on turvassa, Venäjä on paikka jossa venäjänkieli on turvassa, jne. Jos meno ei tyydytä, aina voi äänestää jaloillaan?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...