Juhani Kahelin vinkkasi katsomaan Yle-Areenasta Camus-filmin, jonka olemassaolon olin kyllä huomannut, mutta ilmeisesti pidin aihetta kovin tuttuna, vaikka kyllä se kivasti piristi muistoja. En ollut tietoinen hänen ja Sartren alkujaan läheisistä suhteista, vaan luulin heidän aina kulkeneen eri porukoissa Sartren hienompien juurien karsastamina, joiden ranskalais-saksalaisuuden tiesin toki vaikuttaneen hänen etsintöihinsä ihmisyyden perusjuurille. "Toiseudesta" Sartre on kirjoittanut vakuuttavasti käsitteenä joka on auttanut ymmärtämään suomalaisuuden peruskateutta.
Olen käyttänyt erinäisissä nettijutuissa nimimerkkiä ”Kamunen”, mistä puolet kuuluu ansiona Ambro Kamusen kahvilalle Sonkajärven kirkolla isäni muiden sotaveteraanien kanssa käydessä siellä muistelemassa "niitä aikoja siellä jossakin".
En ollut vähääkään lukenut filosofiaa, ennen kuin arkkipiispa John Vikströmin Camus- varoitukset ”Ranskasta ne vallankumoukset ovat usein alkaneet” ja presidentti Mauno Koiviston sormenheristelyt jättää lukematta ns. pyhiä tekstejä omin päin ettei tukka nousisi pystyyn, ohjasivat noudattamaan vanhaa sääntöä kokeilla sitä mistä varoitellaan, olihan minua jo polvenkorkuisena sanottu jermuksi.
Mikael Agricolan kirjoitetaan opiskelleen Saksassa viitisen vuosisataa sitten, mutta minun pellonraivaajaisäni oli saanut käydä vain supistetun kansakoulun Sonkajärvellä ilman ensimmäistäkään ruotsinkielen sanaa. Suvun ensimmäiseen ylioppilaspolveen kuuluvana osaan sentään edes yrittää tulkita useitakin ruotsin sanoja.
Jussi Halla-ahon suvussa sanotaan löytyvän pappeja kolmannessa polvessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti