Uusi aika, uudet kujeet

Suomalaiset siirtyivät 200 vuotta sitten yhden hirmuvallasta toisen alaisuuteen Ruotsin kuninkaan menettäessä Suomen Venäjän tsaarille.

Carl Bildtin mielestä tuolloinen valtionhajoaminen synnytti sekä modernin Ruotsin että Suomen suurruhtinaskunnan.

Kansanihmiset oli aina pidetty herttaisen lapsenuskoisina. Oppineina itseään pitävät olivat Suomessa käytännössä kaikki ruotsinkielisiä.

Suomalaisten seitsemien mörökölliveljesten painiskellessa karhujen kanssa Strindberg kävi kirjeenvaihtoa Nietzschen kanssa pyrkien sitoutumaan tiiviisti länteen ja estämään esillä olleen ruotsalaisen filosofian luomisen, koska "se katkoisi siteet mannermaiseen emäpuuhun, joka vain lähettelee siemeniä Pohjolan karuun maaperään".

Mutta miten selviytyy kansanihminen globalisaation tunkeutuessa kotipiiriin? Espoossa on kouluja joissa 60% oppilaista tulee maahanmuuttajaperheistä. Ehkä eksoottista valtiofilosofiaa pitäisikin tarkastella ideologiana, ylhäältä päin asetettuna itsestäänselvyytenä?

Missä määrin nöyrä sokeus, ettenkö sanoisi bysanttilainen viranomaisusko —kansanedustajat hymyilevinä lampaina Lipposen perässä katsomassa sotaelokuvia— vastaa uusiin haasteisin?

Politiikassa voittavat ne, joilla on hauskinta, sanoo Astrid Thors.
Töölönlahden uuden keskustorin nimeksi Maallisen rauhan aukio?