Missä älymystö luuraa?

”Mutta tärkeintä on se että he eivät ole alistettuja. Heillä ei enää ole orjan vaistoa. Tuleva eliitti tulee olemaan vapaa niistä komplekseista ja peloista, jotka rasittivat johtavaa luokkaa vuosisatojen ajan” kirjoittaa venäläinen politiikan tutkija ja journalisti Lilia Shevtsova vuonna 2008 tai 2012 näyttämölle astuvasta maansa uudesta sukupolvesta.

Max Jakobsson on arvioinut Shevtsovan teosta Putin’s Russia rinnan Antti Karppisen kirjan Minne troikka rientää? kanssa (HS 19.10.)

Uuden sukupolven idoli Vladimir Putin tosiaankin kuhertelee estottomasti lännen johtajien kanssa ja rouva Ludmila Putinina toi kohti länttä seilanneen laivalastillisen nuoria eurooppalaisia -pääasiassa venäläisiä mutta mukana oli myös läntisiä- Helsinkiin tapaamaan presidentti Halosta.

Mitä sitten on läntinen ajattelu? Toisen maailmansodan jälkeen kehittynyttä läntistä älymystön ajattelua sanotaan eksistentialismiksi. Sitä edustivat mm. ranskalaiset nobelkirjailijat Jean Paul Sartre ja Albert Camus. Heidän ajatteluunsa oli puolestaan syvällisesti vaikuttanut pietarilainen Fedor Dostojevski, joka kirjoitti 1800-luvun puolivälin tienoilla mm. että ”todellinen venäläisyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että on pyrittävä ratkaisemaan lopullisesti eurooppalaiset ristiriidat, pyrittävä löytämään ratkaisu meidän sielumme kaipuuseen kohti ihmisten yleismaailmallista yhdistymistä ja sisällytettävä siihen veljellisen rakkauden nimissä kaikki meidän veljemme, ja viimein on tuotava julki lopullinen aate kaikkien kansakuntien yhteisestä harmoniasta ja lopullisesta, veljellisestä sopusoinnusta kristillisen evankeliumin lain mukaisesti" (Kirjailijan päiväkirja, s.335)

Erään läntisen historioitsijan mukaan ”Länsi-Saksa nostettiin sodan raunioista jaloilleen USA:n voimakkaalla taloudellisella ja henkisellä tuella (ns. Marshall-apu). Keväällä 1945 Eurooppa oli miltei kuollut. Valtaosa keskisen Euroopan suurkaupungeista oli pommitusten jäljiltä raunioina. Liikenneyhteydet olivat poikki, tehtaat tuhottu, maanviljely mahdotonta. Aseiden vaiettua teillä harhaili evakkojen laumoja jalkaisin, polkupyörien selässä, hevoskärryissä vaeltamassa kohti tuntemattomia seutuja löytääkseen edes vähäisen asuinsijan tai maatilkun, jossa voisi yrittää aloittaa kaiken uudestaan. Maanosa kuitenkin toipui nopeasti, lopulta nopeammin kuin kukaan oli osannut kuvitellakaan. Euroopassa koettiin kasvukausi, jolle ei löydy historiasta vertaa. Italiassa, Ranskassa ja Saksassa vuotuinen talouskasvu ylitti neljä prosenttia. Suurten massojen kulutuskysyntää ryhdyttiin toden teolla tyydyttämään. Kasvu vain kiihtyi kun kuusi Euroopan maata käynnisti 1957 taloudelliset yhteismarkkinat”.

Mihin sitten perustuu lännen voitto verrattuna esimerkiksi Kiinan kukoistaneiden dynastioiden näivettymiseen, pohti liberalismin tunnettu englantilainen teoreetikko John Stuart Mill 1800-luvun lopulla. Hänen mukaansa länsi perustaa yksilöllisyyteen, kun taas itä laitostuneeseen ihmiskäsitykseen. Tuota maallisen ja taivaallisen vallan liiton musertavaa painoa ihmisen hartioilla kuvaa mielestäni hyvin myös Venäjän tsaarinvallan kaksipäinen kotka Katariinankivellä keskellä Helsingin Kauppatoria.

Antti Karppisen puheenvuorot osoittavat Jakobsonin mukaan miten monipuolisesti ideologiset ja filosofiset kysymykset ovat venäläisen intelligentsian vilkkaan keskustelun kohteina.

Mutta missä luuraa suomalainen älymystö? Suomenkielinen intellektuelli? Onko sellainen otus edes määritelmällisesti mahdollinen? Sellainenhan edellyttäisi, että hyväksyy vain ihmisjärjellä perusteltuja vastauksia järjellisesti esitettyihin kysymyksiin; emmehän tänä eksistentialistisena aikakautena enää elä ihmeiden aikaa.

Dostojevskin väitetään epäilleen suomalaisia ainoiksi joilta puuttuu halu olla sellaisenaan jotakin omaperäistä. Ehkä viehätymme halustamme olla toisten komenneltavissa kuten jo 1600-luvulla Ruotsin kuninkaan kriisintorjuntajoukoissa pitkin Keski-Eurooppaa.