12.5.2004

Mara rehabilitoitava?

lohjalaisen Esa Koskisen kertoessa aamuradiossa Lohjan Kalkkitehtaan käyttämistä venäläisistä sotavangeista luin Fredan divarin katutelineestä käteen tarttunutta (50cnt) Joensuu-seuran julkaisemaa (1978) Esko Järvelinin kirjasta Kolmen kauppaneuvoksen aikaa, jossa kerrotaan 1800-loppupuolen elämästä Joensuussa.

(Havelin mukaan kommunistien aikana kaiken maailman divareista ja varastoista saattoi Prahassa yllättäen löytää läntisen ajattelun klassikoita, mm. valistuskirjailijoita)

Suurliikemies Antti Juhana (Anders Johan) Mustonen (s.1810) tuli talouselämään Lieksan Hovilan kartanosta, jonka oli 1700-luvun alussa rakentanut kruununvouti Simo Affleck, ns. Simo Hurtta. Pietarin kaupan kukoistaessa 1800-luvun lopulla Mustosen omistuksessa oli Pohjois-Karjalassa mm. 150 000 hehtaaria maata, 200 maatilaa ym.

Suomenmaa- tietosanakirjassa sanotaan Vienan kauppaa varten perustetun Lieksan kauppapaikan kukoistaneen vain muutaman vuosikymmenen ennenkuin se 1600-luvulla hävitettiin ”kyntämällä maapohjakin auralla”, koska ”siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä”

Hävitys tehtiin ilmeisesti” itsepuhdistuksena”, koska läntisen kirkko-opin kannattajien sijaan Lieksaan alkoi itäisten liikesuhteiden myötä vakiintua pikemminkin ortodoksista väkeä?

Ahtisaaren aikana Kuopion yliopiston avajaisissa Anto Leikola ehdotti perustettavaksi humanistista tiedekuntaa tutkimaan mm. itäsuomalaisten historiaa. Ilmeisesti yskä ymmärrettiin koskapa Joensuuhun perustettiin teologinen tiedekunta.

ps. ihan viimeisin uutinen (helmik. 04) kuuluu että Eeva Ahtisaari nimitetään Joensuun yliopiston kunniatohtoriksi.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...