Köyhän asialla

Missä olit kun vierestäsi vietiin, on kyselty 30-luvun opetusten järkyttäminä. Ensin lähtivät kommunistit, sitten ay-miehet, kuka seuraavaksi?

Tulipa mieleen 90-luvulla alkanut punapääoman "tuhlaajapojan" kotiinpaluu lukiessani ruotsalaisen sijoitusyhtiön komentoon siirtyneen Tradekan johtajalle myönnetystä vuorineuvoksen tittelistä.

Tammi on Bonnierilla, Haka Skanskalla, STS Nordealla; vasemmistossa on sdp henkisesti rauniona, mutta ainakin Suvi-Anne Siimes porskuttaa eikä Paavo "ei häivääkään punaisesta" Lipposellakaan liene valittamista, saati Tarja Halosella joka kiertää ympäri maata kirkollisissa tapahtumissa paitsi tänään kun on Tampereella partiojuhlilla.

Kuka enää uskoo politiikkaan?

Hänen, joka ei aina ihmisen kanssa puhu, edustaja on kutsuttu Ilkka Taipaleen kanssa poistamaan asunnottomuus joka on yhä keskuudessamme, vaikka Lipposen hallitus oli ottanut Ilkka Taipaleen aloitteesta asunnottomuuden hävittämisen kunniatehtäväkseen ja minkä kunniaksi pääministeri Lipponen paljasti Lepakon miehille Arskan patsaan Lapinlahden puistikossa vuonna 2001.

On väitetty, että yksi prosentti netissä surffailevista tuottaa sisältöä eli blogeja, jokunen kommentoi, ja loput yli 90% lukevat. Sama pätenee kirjallisuuteen: yksi kirjoittaa, toinen arvottaa ja loput plärää listoja. Ihminen on siis muuttumaton tiedonjanoinen kyselijä: mistä tulen, kuka olen, minne menen?

Yhden maailmaa on muuttanut yksi kirja, toisen maailmaa toinen. Itse hyväksyn Harakan listalta vain Orwellin.

Kenelle kunnia, sille patsas

Kun oikein kovasti yritän, muistan 1900-luvun loppuvuodet hullunkurisine tyyppeineen.

Mutta kenelle heistä tehdään paikat kansakunnan kaapin päälle 1800-luvun Runebergin, Snellmanin, Aleksis Stenvallin seuraksi?

UKK? Joku baariveikko vissiin. Nimikkopubi Kalevankadulla ja toinen Museokadulla. Paasikivi? Ei tullu patsaastakaan mittään.

Mannerheim? Vaikka väkisin. Bonnierin tiedonjulkistamispalkinto meni Aamulehden "Marskin jäljillä Mongoliassa" tiimille ja "Rennie" Harlin purkittaa eliitin närästykset asettamalla marsalkan paikalleen läntisen historian Champion of Libertyksi.

Entä Paavo Lipponen vai Nalle Wahlroos suurten sukupolvien johtotähtenä? Lipposta veikkaan: poisti politiikan politiikasta. Sitä on sentään moni yrittänyt.

Kullakin patsaalla on tarkoituksensa, muistin seisoessani pääsiäisen aikoihin pala kurkussa Toompeanmäellä muutama "maatuska" ympärilläni ortodoksisen kirkon mykistävässä nöyryyden tunnelmassa. Hakematta tuli mieleeni John Stuart Millin havainto että tuskinpa missään on kaksipäisen kotkan symboloiman maallisen ja taivaallisen vallan liiton taakka painanut ihmisten hartioita niin raskaasti kuin tsaarin Venäjällä.

Sattumaako lienee että tässä kaupungissa, jonka torilla istuu korkean kiven päällä kaksipäinen kotka, on vallankahvassa ainakin kaksi ortodoksiksi kääntynyttä naista, Suvi-Anne Siimes ja Maria Guzenina.

Ydin, voima ja puisto

Kirjailija Pasi Lampelan tulevaisuuden hankkeisiin kuuluu olla yksi neuloista, jotka puhkaisevat suomalaisen yhteiskunnan mytologisen kuplan.

Hän lienee samoilla jäljillä Kemppisen ja Jokisipilän kanssa? Kun sota vihdoin ja viimein on väistymässä kansaa yksilöivänä tekijänä, tilalle on tarjolla kieli.

Mutta jotta hyppy moderniin ei olisi liian raju, voisiko pehmentävänä vaihtoehtona käydä "yhdessä päättämisen perinne", päätöksentekojärjestelmä joka tuntee myös nimen "kolmikanta" tai "tammikuun kihlaus"? Vihreät kriitikot integroidaan siihen, kuten UKK teki kommareille.

Kun Ruotsissa pähkäillään, panee meillä tämä politiikan malli "Sampopankki" toimeksi: mitä vähemmän sopanhämmentäjiä sitä parempi.

Vihreän kullan roolin supistuessa Suomi voisi toimia Euroopan ydinvoiman tuottajana, eräänlaisena ydinvoimalapuistona, ja ruuhkaisen Euroopan sotaharjoitusmaastona.

Uutiset luetaan jo nyt valtakunnallisesta Voima-lehdestä ja iltaisin katsotaan YLE:n Voimala-ohjelmaa. Lipponen sopisi EU:n ydinvoimalapuiston maskotiksi.

Läpinäkyvyyttä!

Markku Jokisipilän jutuissa on itua. Hän haluaa hylätä sotapropagandan suomalaisen identiteetin määrittäjänä.

Itse sanoisin, että sotasukupolvi sai Suomessa pysyvän yliotteen silloin kun UKK:n myötä väistyi empatia suomalaista kansanihmistä kohtaan. Alettiin ihastella sotajermua joka uskalsi haastaa puolustuskyvyttömän vanhuksen.

Suomalaista miestä pidetään yhä tyhjänä kuorena, johon työnnetään intissä maanpuolustushenkeä ja koulussa "sivistyksenkieltä", ja saadaan putkesta ulos suomalainen poliitikko: keminmaan mies jolle Åbo Akademissa junailtiin tohtorintitteli päätelmistään että NL on ikuinen ja sen mukana henkinen sotatila "lebensraum"-rajamaa Suomessa pysyvää.

Omituisia aikoja elämme

Maailmanennätys on saatu Suomen nimiin sekä naisten hallitusosuudessa että vasemmiston roolin marginalisoitumisessa. (Mäntyniemestä kuuluu kättentaputuksia)

Kemppinen onnistui provosoimaan keskustelun blogissaan sdp:n romahduksen syistä. Sukupolviajattelua hyödyllisemmäksi lähtökohdaksi näen puolueen lapsenuskoisuuden (Heinäluoma: idoleistani suurin on pääministeri Tanner joka otti vastaan valkoisen armeijan) ja siitä johtuvan kolmikantamantran hokemisen, mikä puolestaan turvaa valtaeliitin asemat ja aikaansaa yleisen pysähtyneisyyden.

Kuten Seppo Sarlund kirjoittaa Keskustan nettisivuilla, Suomessa politiikka muuttuu hitaasti. Olen samaa mieltä. Silti monessa lähimaassa ja yleisemminkin Euroopassa, muutoksen vauhti on ollut huimaavaa. Löytyisikö selitys demokratian toiminta-alueen muutoksista?

Samaan aikaan kun kansanvallan ote muualla on laajentunut ja syventynyt, on se meillä -byrokraattien ihannevaltiossa- päinvastoin kaventunut asiantuntijavallan saadessa yhä pitävämmän yliotteen. Siltä ainakin tuntuu. "Niin on jos siltä näyttää", kirjoitti muuan toinen pielavetinen.

Ministerivalinnoissa nostettiin esiin loppuunrääkättyjä ihmisiä. Ensin kiusataan ja häpäistään, sitten silitellään. Sillä tavalla ihmisyys nujerretaan ja tehdään nöyräksi. Monethan ovat valitut mutta vain harvat kutsutut. Kehitys voi osoittautua demokratian kannalta vaaralliseksi. Viimeiset vaalit on nyt pidetty?

Ehkä emme täällä syrjäisessä Suomessa vieläkään ymmärrä miten syvällisesti ajattelu on EU:n myötä mannermaalla kehittynyt hirmuisen läntisen Jumalan menettäessä poliittisena toimijana otteensa.

Väestö ikääntyy, hoidontarve lisääntyy

Pohjois-Savon talousalueen 250 000 asukkaasta noin 40 000 on siirtymässä eläkeikään. Suomalaisia hoitajia ei ole, enempää lääkäreitä kuin muitakaan ammattilaisia.

Miten paikalliset ihmiset selviytyvät kun käytännön globalisaatio tulee yhä selvemmin omaan kotipiiriin? Yläsavolaisen Sonkajärven kunnan molemmat lääkärit ovat tällä hetkellä venäläisiä.

Työperäisen maahanmuuton kysymyksiä pohditaan muualla avoimesti. Ruotsissa maahanmuuttovirastoa vahvistetaan yhdistämällä Integrationsverketin toiminnat siihen ja lääninhallituksiin, kertoo ministeri Nyamko Sabuni

Meilläkin kansa sopeutuu, mutta poliitikoilla on omat kiireensä. Presidentti Halonen on viettänyt päivän Tampereella vuoden 1918 "Vihanpäivillä", toisen Agricola-seminaarissa Turussa, kolmantena kiirehtinyt Tampereelle puhumaan filosofitapahtumassa mieliaiheestaan globaalisaation globaaleista ulottuvuuksista.