11.5.2007

Kenelle kunnia, sille patsas


Kun oikein kovasti yritän, muistan 1900-luvun loppuvuodet hullunkurisine tyyppeineen.
Mutta kenelle heistä tehdään paikat kansakunnan kaapin päälle 1800-luvun Runebergin, Snellmanin, Aleksis Stenvallin seuraksi?
UKK? Joku baariveikko vissiin. Nimikkopubi Kalevankadulla ja toinen Museokadulla. Paasikivi? Ei tullu patsaastakaan mittään.
Mannerheim? Vaikka väkisin. Bonnierin tiedonjulkistamispalkinto meni Aamulehden "Marskin jäljillä Mongoliassa" tiimille ja "Rennie" Harlin purkittaa eliitin närästykset asettamalla marsalkan paikalleen läntisen historian Champion of Libertyksi.
Entä Paavo Lipponen vai Nalle Wahlroos suurten sukupolvien johtotähtenä? Lipposta veikkaan: poisti politiikan politiikasta. Sitä on sentään moni yrittänyt.
Kullakin patsaalla on tarkoituksensa, muistin seisoessani pääsiäisen aikoihin pala kurkussa Toompeanmäellä muutama "maatuska" ympärilläni ortodoksisen kirkon mykistävässä nöyryyden tunnelmassa. Hakematta tuli mieleeni John Stuart Millin havainto että tuskinpa missään on kaksipäisen kotkan symboloiman maallisen ja taivaallisen vallan liiton taakka painanut ihmisten hartioita niin raskaasti kuin tsaarin Venäjällä.
Sattumaako lienee että tässä kaupungissa, jonka torilla istuu korkean kiven päällä kaksipäinen kotka, on vallankahvassa ainakin kaksi ortodoksiksi kääntynyttä naista, Suvi-Anne Siimes ja Maria Guzenina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ns. kokonaisturvallisuudesta

Äidinkielet eivät sekoitu. Savolaiset puhuivat omalla tavallaan jo ennen piispa Henrikiä kuulematta sanaakaan mistään raamatusta, Kieli siir...