Miksi ihminen pyrkii valtaan?

Löysin arkistostani yhteiskuntamme korkeilla pöydillä kiertäneen luonnokseni 90-luvun lopulta, josta saattaa löytyä selitys vaikkapa suomalaisten avustajien pääsylle Romano Prodin esikuntaan:

Olin aikaisemmin vilkaissut Tikkurilan kirjaston uutuustuotteiden hyllyssä lojunutta Roger Eatwellin "Fascism, a history" teosta, joten lukaisin sen ja pari muuta kirjaa saman tien.

Fasismia on perinteisesti analysoitu yhtäältä tutkimalla syrjäytyneitä ryhmiä jolloin yhteiskuntaa on katsottu alhaalta päin; toisaalta tutkimuksia on tehty psykologian ja sosiologian otteella keskittyen fasismiin 'patologian' muotona, joka vetosi hävityn sodan turhauttamiin tai niihin, jotka etsivät jonkinlaista uutta henkistä syntymistään.

Uudempi tutkimus ei unohda fasismia laajemmassa yhteydessään kommunismin vastaisena liikkeenä. Olihan Venäjän vallankumous herättänyt toivon kipinän myös Italian vasemmiston parissa; talouslaman jäätämässä maassa alkoikin esiintyä lakkoja ja mellakoita 1920-luvun alussa.

Kommunismin auringon nousua itäisellä taivaalla eivät suinkaan kaikki katsoneet suopeilla silmillä, sillä suuria ajattelijoita on esiintynyt läntisen sivistyksen syntysijoilla läpi historian. Antiikin Rooman suuruutta alettiin jäljitellä. Kansallistunnetta pönkitettiin nostamalla uuden liikkeen tunnuksiksi antiikin symboleja, kuten laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden tunnus fascio, joka sananmukaisesti käännettynä tarkoittaa kimppua tai vitsanipun pantaa, mutta jos sen tulkitsee unioniksi eli liitoksi, kuten englanninkielisissä teksteissä, joskus tehdään, fasistien suureellinen 'ideologia' lännen kulttuurin pelastajana tulee paremmin ymmärrettäväksi.

Toisen polven sosialisti, puolueen Avanti-lehden päätoimittaja Benito Mussolini liittyi fasisteihin, ja sopi katolisen kirkon kanssa maallisen ja taivaallisen vallankäytön rajoista, minkä juhlistamiseksi hänelle mm. järjestettiin näytösluonteiset kirkkohäät kymmenen vuotta siviilihäiden jälkeen.

Kumpi vei ja kumpi vikisi, on usein kysytty Mussolinin ja valtiokirkon liitosta. Mitä Vatikaani teki silloin kun fasistit kiduttivat Italian kommunisteja? Mitäpä paavi olisi voinut tehdäkään, koska oli solminut maallisen vallan kanssa em. kirjallisen sopimuksen, jonka nojalla itse asiassa sitoutui sulkemaan silmänsä toisinajattelevien vainoilta.

Silloin pyrittiin eroon hälinästä, kansan naurusta, politikoinnista. Lopulta kilpailevat puolueet lakkautettiin tarpeettomina ja asiainhoito uskottiin asiantuntijoiden haltuun.

"Yhteiseen hyvään" tähdännyttä järjestelmää ei aluksi juurikaan vastustettu, vaan sitä pidettiin tilapäisenä ilmiönä, mutta lopulta se kesti parisenkymmentä vuotta. Sinä aikana Italia muuttui korruptoituneeksi, vulgääriksi maaksi, jossa vallitsi pelko ja älyllinen köyhyys vaikka talouskasvu saavutti huippulukemia, ja junat pantiin kulkemaan ajallaan ja ulkopolitiikan merkitystä korostettiin.

Korporaatioilla oli keskeinen rooli jäsentensä numerointimekanismina. Varsinkin henkisen ja luovan työn aloilla kontrollista tuli kaikenkattavaa, joten käytännössä jokaisen oli pakko kuulua liittoon, jos halusi edetä urallaan. Valtio ennen kaikkea, eikä mitään ilman valtiota, julistettiin uhmakkaasti.

Läntisen sivilisaation historia on ketju, joka koostuu renkaista, jotka ovat syntyneet vapautusliikkeiden taistelujen tuloksista, kirjoitti fasismin vastaisessa taistelussa karaistunut italialainen Antonio Gramsci.

Kukin emansipaatio on hyötynyt aikaisempien kokemuksista. Kamppailu on aina kohdistunut eliittien —jotka poikkeuksetta kutsuvat itseään vähemmistöiksi— harvainvaltaa ja etuoikeuksia vastaan. Eliitit eroavat vähemmistöistä mm. siinä, että ne ovat varmoja oikeutuksestaan ja puhuvat spontaanisti kaikkien puolesta koska "Jumala" on käskenyt heitä hoitamaan hallitustehtäviä sivistyksen eduksi. Tosipaikan tullen jumala kuitenkin yllättävän helposti hylätään, kun taas kaikkein vastahakoisimmin luovutaan maallisista etuoikeuksista; onhan mukava tietää saaneensa huomenlahjana kultareunan elämäänsä. Erityisasemiaan puolustaessaan eliitit pelkäävät että heitä alettaisiin kohdella samalla tavalla kuin he ovat itse aina kohdelleet muita.

Kulttuurihegemonia nojaa aina pienen ryhmän ylivaltaan, jossa toiset luulevat olevansa vapaita vaikka ovat tosiasiassa alisettuja. Vaikutusvaltainen ranskalainen diskurssianalyysi tutkii aivan samoja kulttuurin pohjaväreitä eritellessään läntisten ihmisten historiallista hallintaa kielen avulla.

Vaikka eliittien erityiskohtelu haluttaisiinkin historiallisista syistä hyväksyä, on sillä aina hyvin haitallinen vaikutus muiden ajattelun kehittymiseen. Englantilaisen filosofi Stephen Hawkingin mukaan Galileo Galilei, uuden ajan tieteen ensi airut 1600-luvulla, syyllistyi synneistä yhteen suurimmista: hän nimittäin kirjoitti Vatikaanin arvovaltaa horjuttaneista havainnoistaan kansan ymmärtämällä italian kielellä.

Kolmesataa vuotta Galilein kuoleman jälkeen totalitaristinen ajattelutapa tehdessä paluutaan Mussolinin ylhäältä sanelema pakkovalta oli 1900 -luvun alun italialaisille ennen kokematon kauhistus: fasistit pyrkivät tekemään Firenzen alueella puhutusta italiankielestä kaikille yhteisen hallintokielen. Porvaristo myötäili fasisteja vasemmiston pysyessä tiukasti kansan perinteisten hallintotapojen, mm. paikallisten murteiden tukena.

Vatikaani on jonkin verran harrastanut itsekritiikkiä ja paavi nousikin monien mielestä Itä-Euroopan muutoksen symboliksi. Ihmisarvon puolustaminen on saanut jopa irvokkaita muotoja, esim. abortin vastustamisessa. Sekään ei ole auttanut, vaan sotien jälkeen katolisen kirkon asema valtiokirkkona on Italiassa lakkautettu ja tunnustuksellinen opetus kouluissa lopetettu. Vuoden 1948 perustuslaissa identiteetin tunnustetaan liittyvän ensisijassa alueeseen.

EU:n hallinnon uudistamista tutkiva Martyn Oliver pitää filosofian historian kirjassaan Gramscia yhtenä 1900-luvun huomattavimmista yhteiskuntafilosofeista, sillä hän on yksi niistä, joiden ajatukset ovat varsin pitkälti EU:n myötä toteutuneet.


kts. myös aivan mainio diktaattoripörssi
www.lamantiini.com/dporssi

"Blogging" edistää urakehitystä!

(Tim Bray has written an excellent post about blogging and work.)

• Sinun pitää tulla huomatuksi tullaksesi ylennetyksi.
• Sinun pitää tulla huomatuksi tullaksesi palkatuksi.
  Ihmiset ovat otettuja kun sanot “Hei, olen kirjoittanut tuosta!"
• Oletpa miten hyvä tahansa, urakehityksesi riippuu kommunikoinnista. Harjoitus on kaiken A ja O . "Blogging" on hyvää harjoitusta.
• "Bloggerit" ovat paremmin informoituja kuin ei-bloggerit.
• Kun tiedät enemmän, myös todennäköisemmin kuulet mielenkiintoisista avoimista toimista.
• Verkottuminen lisää menestymisen mahdollisuuksia.
• "Blogging" on hyvä tapa tutustua ihmisiin.
• On paljon vaikeampaa antaa potkut sille, jolla on käytössään julkinen ääni.
• Jos teet markkinointityötä, sinun pitää ymmärtää miten sen säännöt ovat muuttumassa (kukaan ei tosin täysin ymmärrä, mutta "bloggerit" ovat vähemmän ymmällään)

Taasko sidotaan turpeeseen?

Katsottuani illalla netistä www.sitra.fi seminaaria Suomalaisuus EU:ssa, jäi korvaan soimaan Laura Kolben uhkaus kansakuntaa ensi vuonna odottavasta Snellman-pläjäyksestä.

Kysymys lienee konservatiivisesta, virallisesta JV Snellmanista, eikä siitä nuoresta radikaalista, jonka Eino Karhu kirjoittaa Suomenkielisen kirjallisuuden historiassaan kyselleen miten juuri suomalainen ajattelu voisi olla eurooppalaisessa katsannossa erityisen kehittynyttä?

Nuori Snellman asettikin journalistien tehtäväksi välittää mannermaisen ajattelun viimeisimpiä virtauksia lukijoiden tietoon.

Keskustan kenttää edustavat työryhmät painivat puolueen ohjelmien parissa puheenjohtajan ajan mennessä hallitustyössä, tiesi netti-Suomenmaa toissa päivänä. Mutta miten ihmeessä arkisiin aherruksiinsa sidotut maaseudun ihmiset kykenisivät hahmottelemaan uusia horisontteja, jos siihen ei ehdi puoluejohtokaan?

Kahden rintaman välissä

Itärajalle tulvii naisia huulet törröllään, Pietarin konsulaatissa taistellaan Suomen viisumeista. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/kotimaa.shtml?2005/03/356208

Lännessä ruotsalaiset ovat vihdoin löytäneet paratiisin: Suomi on matkailijoiden suosikkimaa! (tosin valtava määrä ruotsalaisista "suomenkävijöistä" pistäytyy risteilyllä Maarianhaminassa kääntymässä, maihin astumatta. Birka-line on rakentamassa Tukholmaan luxusterminaalia uudelle Paradise- laivalleen itäisiä "onneksi on tax free" –risteilyjä varten. Kaljakärryjä vedellään siellä kuin Tallinnassa ja Helsingin länsisatamassa konsanaan.) http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=471021

"Kallista autoa" kieli keskellä suuta ohjaava ministeri lakkauttaa yllättäen varuskuntia, pääesikunta puolitetaan http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/vasen/id8965.html

Oikea intellektuelli on myös demokraatti

päättelee Dagens Nyheterin pääkirjoitustoimittaja Henrik Berggren arvioidessaan Steve Fullerin kirjaa The Intellectual. http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1607&a=388867&previousRenderType=2

Fuller puolustaa filosofian historiassa ilkuttuja sofisteja. Nämä "markkinaintellektuellit" opettivat Ateenassa retoriikkaa ja väittelyn taitoja tavallisille kansalaisille. Tieto oli kuninkaiden omaisuutta, ja ihmisen tehtävä oli löytää se, ja olla manipuloimatta ikuisia totuuksia omiin tarpeisiinsa. Mutta, väittää Fuller, sofistien tavoitteena oli itse asiassa -ei väärentää totuutta- vaan kokeilla itsestään selviä totuuksia ankarimmissa olosuhteissa, suunnilleen kuin tuomioistuimessa..

Fullerilla on silmää myös aikamme postmodernisteille, ennen kaikkea heidän hämäräperäiselle ennustajan kielelleen. Jos luullaan, että jokin ajatus voidaan ilmaista vain yhdellä ja ainoalla tavalla, ei olla kovinkaan älykkäitä. Kaiken ydin on kommunikoida ja vaihtaa ajatuksia toisten kanssa.

Mutta missä luuraa suomalainen älymystö? Suomenkielinen intellektuelli? Onko sellainen otus edes määritelmällisesti mahdollinen? Sellainenhan edellyttäisi, että hyväksyy vain ihmisjärjellä perusteltuja vastauksia järjellisesti esitettyihin kysymyksiin —emmehän tänä eksistentialistisena aikakautena enää elä ihmeiden aikaa.

Dostojevskin väitetään epäilleen suomalaisia ainoiksi joilta puuttuu halu olla sellaisenaan jotakin omaperäistä. Ehkä viehätymme halustamme olla toisten komenneltavissa kuten jo 1600-luvulla Ruotsin kuninkaan kriisintorjuntajoukoissa pitkin Keski-Eurooppaa.

"Jokainen on filosofi", väitti tunnetusti myös Antonio Gramsci.

Pysähtyneisyys uhkaa

Kumpi säilyttää vanhaa, ja kumpi viestittää muutosta: turvallisuushakuinen seurakuntanuori vaiko seikkaileva interrailaaja?

Ilmettyjä seurakuntanuoria ovat niin Tuula Haatainen kuin Eero Heinäluomakin, sekä pyhien tekstien ulkolukijat Paavo Lipponen ja Mauno Koivisto, kuten myös "kallista autoa" kieli keskellä suuta ohjaava setlementtiaktivisti Tarja Halonen.

Interrailaavia humanisteja olivat ajattelua uudistaneet Rousseau, Strindberg, Sartre, Camus, Gandhi, Havel, Saharov, Mandela.

Suomalaisista ehkä Esko Aho ja Arja Alho? Mutta ovatko hekään rajojansa rikkovia, uusia maailmoja suunnittelevia, kuten tshekkikirjailija Milan Kundera eurooppalaisen ihmisen määrittelee? Useimmat rohkeista ovat jääneet asumaan muualle, kuten taiteilijat Italiaan tai Ranskaan, ja ruokareseptejä kirjoittava Anja Snellman Kyprokselle tai Lipposen tytär lääkäriksi Ruotsiin.

Bono Maailmanpankin pääjohtajaksi?

Irlantilainen rocktähti Bono voi tulla uudeksi Maailmanpankin pääjohtajaksi, kirjoittaa Dagens Nyheter.

USA:n valtiovarainministeri Jack Snow on presidentti Bushin pyynnöstä listaamassa ehdokkaita. U2-solisti Bonolla on yli 20 vuoden kokemus kehitysmaiden avustamisesta.

"Sepä olisi jännittävä valinta", kommentoi Ruotsin finanssiministeri Carin Jämtin. "Bonon puhe brittien labourkongressissa oli valtavan hieno, emme anna apua ollaksemme kilttejä vaan koska kaikilla on oikeus hyvään elämään. Hänen mielipiteensä köyhyystaistelusta muistuttavat Ruotsin hallituksen käsityksiä".

http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=678&a=387477&previousRenderType=6