Jotkut sanovat kehittyneen läntisen ajattelun piirteeksi ettei politiikassa mitään tapahdu sattumalta, vaan kaikki on voitava perustella ihmisjärjellä ja siihen nojaavilla tieteiden tuloksilla.
Kymmeniä tuhansia uhreja vaatineen Lissabonin tsunamin 1755 on kirjoitettu pudottaneen suomut monen ajattelijan lapsenuskoisista silmistä. Ihminen on kovan paikan edessä armottoman yksin.
Näin wikipedia:
Järistys tapahtui pyhäinpäivän aamuna noin klo 9.40. Suurin osa kaupunkilaisista oli järistyksen aikaan kirkoissa pyhäinpäivän aamumessussa, ja monet heistä joutuivat sortuvien kirkkorakennusten murskaamiksi. Pyhäinpäivän kunniaksi Lissabonin lukuisissa kirkoissa oli sytytettynä suuri määrä kynttilöitä, jotka sytyttivät maanjäristyksen jälkeen suuria tulipaloja. Tulipalot tuhosivat Lissabonin keskustan lähes kokonaan, ja Atlantilta hyökynyt tsunami täydensi tuhon.
Myös muita osia Portugalista tuhoutui. Erityisen pahasti järistys turmeli Algarven seutua Lissabonin eteläpuolella.
Lissabonin maanjäristys on yksi historian tuhoisimmista maanjäristyksistä. Se ja sitä seuranneet hyökyaallot ja tulipalot tappoivat noin 60 000–100 000 ihmistä. Lissabonista noin 85 % tuhoutui. Lissabonin maanjäristyksen magnitudi oli 8,5–9,0.
5.4.2020
Tulipa Rönkkö Rutakolta
Keskisuomalainen- konserni on apostolin kyydillä liittänyt valikoimiinsa Vuohi– julkaisun pökkimään urheiluväkeen värinää! Uusi Suomi on jo ...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...