25.11.2019

Valituista valituimpia; pohdittavaa

Kukaan ei halua olla yksin, mutta on suurten ratkaisujensa edessä suunnattomasti yksin.

Omistava rakkaus? Senioriteetti. Kulissien romahdus. Yllytyshullut etulinjassa. 


Runoileva psykiatria seurasi pyhien tekstien kauheimpiakin neuvoja vääräuskoisten oikomiseksi, ikäänkuin kirjat olisivat löytyneet valmiina kiven alta, ymmärtämättä että ne olivat ihmiskäden ohjaaman kynän tuotoksia joihin pitää suhtautua samalla kritiikillä kuin ihmisen muihinkin aikaansaannoksiin.


Viehätysvoima. Charmi.

Kulttuuri ei ole vientituote. HIR! Kollaboraattori.

Ei valitusoikeutta, -elintä.

Elinvoima.


Omistajakysymysten hoidossa palaa Suomessa helposti näpit, koska omistajuudella koetaan tarkoitettavan perinteistä kartanon maaomaisuuden hoitoa, eikä tunnesitoutuneisuutta paikalliseen kulttuuriin, kuten yhden totuuden jälkeisessä ajassa pitäisi nähdä. Niinpä sisällissotaa esiteltiin kokonaisen vuoden ajan ikäänkuin käyttökelpoisena ratkaisuna.
Vanha laki "mikä on miekalla luotu, voidaan vain miekalla muuttaa" ei päde modernina aikana, vaan sanan ja tekstin voimalla kalliot murtuvat ja vuoret alkavat liikkua joskus menneessä ajassa täysin erilaisissa olosuhteissa syntyneiden tekstien korvautuessa ihmisten omilla kokemuksilla.

Läntisen yksi-isäisen perheen suistuminen raakaan veljessotaan itäisen ja läntisen veljen välillä johti kokonaan uudenlaisen integraation syntymiseen. Vaclav Havel on kutsunut EU:ta historian vakavimmin otettavaksi rauhanliikkeeksi.  Huolehtikaamme siitä omalta osaltamme. Sen myötä Suomikin muuttuu nuorten parhaan osan tietoisuuden kasvaessa omien aistien havaintoihin luottaen avartavilla matkoilla.


Kukin maan kamaralla, auringon säteen lävistämänä, äkkiä on ilta

-Salvatore Quasimodo

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...