Vain äärijuutalaiset ja Suomen omistajat kaivertavat tulevaisuuslauseitaan kiveen.
Matti Apunen ei kirjoita John Vikströmille tai Sixten Korkmanille. Luottamus. Korkmanilainen Osmo Soininvaara pitää pistoolia valmiudessa hallituksen ohimolle.
Voisiko kansankielistä kulttuuria uhata hiljainen näivettyminen elävältä? Vaikea uskoa että häikäilemätön hanke pienempien pään menoksi olisi enää nykymaailmassa mahdollinen, mutta täytyy kuitenkin tiedostaa että edelleen on monenkeskeistä yhteistyöjärjestelmää halveksivia toimijoita jotka voivat olla valmiita sellaiseenkin toimintaan.
Hallitusohjelmasta ei löydy Turusta mainintaa Suomen Vatikaanina, vaikka somessa on viikonloppuna sen suuntaista väitetty, sen sijaan Turusta kaavaillaan EU:lle uusi Arctic Centre.
Kaksi maata, yksi tulevaisuus. Toisessa kaksi kieltä yksi mieli, siksi kusi sukassa; toisessa yksi kieli sata mieltä, siksi diskuteerataan.
Tyhmyyteen auttaa kun ymmärtää Suomi-Finlandin mallin uniikin laadun: vain täällä muutaman prosentin vähemmistön kieli on kansalliskieli. En tosin tiedä miten hallinto toimii eri afrikoiden viidakoissa, puhun läntiseksi sanotusta ajattelusta.
Marx pitäisi kirjoittaa uudestaan. Työväen eliittivalta ei toteutunut kieltämällä yksityisomistus. Eliitin valta voikin toteutua ”kulmunismissa johtokuntatasolla” kieliperusteella. Kaikki eivät haluakaan olla demokraatteja, vaan jotkut aina valituista valituimpia ajattelijoita ajattelemassa toisten puolesta.
