Jotakin uutta on kasvamassa

Rypsiä Sellon liepeillä Espoossa

Parisen kuukautta sitten minulla oli kirjaksi aikomani tekstitiedosto koneella. Sitten lähetin sen digipainoon Saksaan yhdellä klikkauksella, ja nyt on jo kaksikin lehteä julkaissut kirjastani myönteiseksi kokemani arvion. Eikä minun tarvinnut lähettää heille edes arviointikappaletta, vaan kustantajani toimitti ne suoraan oman palvelunsa kautta! Riitti että lähetin lehdille lehdistötiedotteen sähköpostina. Mutta minäpä en tarvitsekaan suomalaisten kustantajien tarjoamaa mielipidepalvelua.

Portteja urheiluministerin saralta

Tänään HBL esittää jänniä perusteluja yleiselle asevelvollisuudelle. Samaan aikaan kun se on Ruotsissa lakkautettu, Suomessa sitä tarvitaan kansakuntaa koossa pitävänä "kittinä" ja nuorukaisten "porttina" yhteiskuntaan. Joskus lehti on käyttänyt samoja sanoja ruotsinkielen pakollisuuden perustelemiseen.

Mutta eilen pohdittiin blogeissa miten muualla pärjätään ilman johtavien poliitikkojen ja julkkisten järjestettyjä avioliittoja?

Eivät toki kaikki ole, mutta monet ovat. Voisi pitää perverssinä piirteenä levitellä uutta suhdetta lööppeihin ikäänkuin vaimoa ja lapsia ei olisi olemassakaan.

Luonnonoikkuja

Kaksipäinen vasikka voi syntyä vain luonnonoikkuna, eikä sitä voi koululaitos tuottaa, sanoivat toisinajattelijat Neuuvostoliiton kommunistista pakkoideologiaa vastustaessaan.

Kaksipäinen kotka Venäjän perinteisessä vaakunassa kuvaa vieläkin maallisen ja taivaallisen vallan liittoa jonka on sanottu painaneen kansan hartioita kaikkein raskaimmin nimenomaan tsaarin vallan aikana. Pienenä muistona voimme katsella kaksipäistä kotkaa yhä myös Katariinankiven huipulla, Helsingin Kauppatorilla.

Raha, rakkaus ja ruotsinkieli

Konsultit ovat näköjään laatineet eduskunnalle onnellisuusindeksin joka saa virkamiehet kiinni toistensa  raiveliin. Mutta sehän on perinteinen suomalainen hallintotapa.

Keskustanuoret ovat puolestaan olleet viime aikoina ratkiriemuissaan saatuaan Mari Kiviniemen hallituksen miniohjelmaan läpi ehdotuksensa vastaavanlaisesta "onnellisuusindeksistä". Se ottaisi elämän laatua arvioitaessa huomioon muitakin tekijöitä kuin bruttokansantuotteen.

Rukan lumien sijaan tämä idea on saattanut hyvinkin syntyä valtiovarainministeriön käytävässä Eugen Schaumanin muistolaatan äärellä Pohjois-Savon keskustanuorten käydessä keväämmällä tutustumassa pääkaupungin valtiollisiin nähtävyyksiin.

Samanlaisia "indeksejä" löytyisi entisen NL:n suunnitteluvirastojen jäämistöistä vaikka hurumykky.

Vanhassa vara parempi

(Iisakin kirkko Pietarissa eilen)

Vanhaan turvaavilla poliitikoilla on kiire vakuuttaa, että "kaveria ei jätetä"-periaate pätee täysin muuttuneessakin tilanteessa; nyt kun Pietarin kaupunki näyttää siivottuna parhaat puolensa ja uusi viiisumivapaa laivayhteys on avannut loistavat mahdollisuudet tutustua naapurin suurkaupunkiin.
Ulkoministeri Carl Bildt kertoi jotakin ihan uutta väittäessään pääministeri Mari Kiviniemen vierailun jatkavan molemmin puolista perinnettä kahden maan uusien pää- ja ulkoministereiden käydessä ensimmäisenä ulkomaanmatkanaan toistensa luona, ikään kuin partiolaisten lippukunnan johtajana ilmoittautumassa ylipäällikölle. Olen luullut tätä nöyrää perinnettä ihan puhtaasti suomalaiseksi keksinnöksi.

Ruotsin tasavalta

Silloin tällöin kannattaa pureutua olevaisen perusteisiin. Ruotsissa  onkin  häähumun laskeuduttua alettu pohtia kuningaskunnan korvaamista tasavallalla.

Dagens Nyheterissä valtiotieteilijä Olof Ruin kyselee tänään eikö ole väärin että maan korkeimmat virat kulkevat perintönä? Eikö ne pitäisi muiden virkojen tapaan täyttää ansioiden mukaan? Ja eikö ole väärin pakottaa yhden perheen jäseniä rooleihin joihin heillä ei ole lainkaan edellytyksiä?

Pitääpä seurata sikäläistä keskustelua josko he vaikka kaavailisivat perustavansa rumien naisten hallitseman vähemmistöjen paratiisin, jollaista muuan ranskalainen filosofi on sanonut pahimmaksi kuviteltavissa olevista yhteiskuntamalleista. Siellä näet palkittaisiin pikemmin halujen kuin kykyjen mukaan.

Vain muutos on pysyvää

Ilahduin suuresti huomatessani WSOY.n hollantilaisen johtajan olevan kanssani samoilla linjoilla kirjallisuuden muutoksen suunnasta.

Sofi Oksasen paradoksi ääni on Sofin, mutta kädet toisen,  heijastaa nähdäkseni suomalaisen älymystön yleisempää sisä- ja ulkopoliittista paradoksia:  pelkällä olemassaolollaan enemmistöön kuuluvat muodostavat yksilöinä uhan vähemmistöön kuuluville.