Kirjoitan kuin Strindberg

Tietämättä mitä haluaisi tehdä, tai mihin pitäisi pyrkiä, päätyi Kalervo perustavat opinnot kestettyään sisälle vallan kovaan ytimeen: pikkuvirkamieheksi ministeriöön, jota maan ainoa virassa oleva renessanssiruhtinas hallitsi apunaan muutama luotettu maisteri joiden liukastelua vastasataneessa lumessa kananmunakuoren paksuisissa nappaskengissä ruhtinaan kantapäillä kulmantakaiseen kaljabaariin aamuyhdeksältä vaitonaisina seurattiin.

Koska virkauralle päästetään hakijoita putken alapäästä mistä he askel askeleelta ylöspäin ponnistellessaan hioutuvat kruunun ylvästelemättömiksi jalokiviksi, sai Kalervo perehtyä hallinnon alkeisiin itäisen maakunnan kalatalouden kehittämiskomiteassa. Oli nimittäin kuultu, että Keski-Euroopassa oli muhimassa kysyntää joka pian imaisisi kyltymättömään kitaansa Sisä-Suomen tuhansien järvien roskakalat.

Niinpä valtiollinen komitea lähetettiin ilmateitse Kajaaniin luomaan uudelle teollisuudelle suotuisia edellytyksiä. Särkien ja ahventen saatavuudesta oltiin jo etukäteen varmoja. Nyt perehdyttiin logistiikkaan: tieyhteyksiin lentokentälle, jotta näyte-erät saataisiin viivytyksettä mannermaalle ja käytiin läpi myös rekkakuljetusten näkymät säilykkeiden myöhempiä massasiirtoja silmälläpitäen.
Järvenrannassa nähtiin työnäytös: särkiä perattiin muutama ämpärillinen ja maustettiin tillillä ja muilla yrteillä kunnes sullottiin peltipurkkeihin, joihin väännettiin kampikoneella kansi päälle. Lopuksi purkeista kiehutettiin painekattilassa ilmat pihalle.

Illalla komitealaiset istuivat maakunnan keisarin saunakamarin terassilla napostelemassa Leningradin puoluepomon datshalta lahjaksi saatuja vobla-kaloja, ulkoilmassa räystään alla kuivattuja särkikalan lähisukulaisia.
Orrella roikkui muoviämpäri.

— On se aika veitikka se meidän Ukko siellä pääkaupungissa, myhäili Kainuun keisari, kyllä hän ymmärtää kansan asiaa. Lähetin ämpärillisen särkisäilykkeitä ja hän palautti tyhjän astian pesemättömänä kiitoskirjeen kera. Siihen astiaan ei kyllä vähään aikaan näppejä sotketa!

Seuraavana päivänä takaisin Helsingissä.

Varsinaisten virkamiesten viipyessä lounastauolla siirtyi puhelimenpirinä pitkin käytävää huoneesta toiseen lähestyen Kalervon minihuonetta, joka sijaitsi käytävän päässä rappukäytävän vinon katon alla siten että siellä mahtui seisomaan vain ikkunan puoleisella seinustalla, ja pärähti lopulta soimaan Kalervon pöydällä.
— Täällä on kanslianeuvoksen sihteeri, sanoi hätäinen ääni, neuvotteluhuoneessa alkaa yhdeltä kokous, jonkun on mentävä sinne!
— Hyvä on, kerron juristeille, joku varmaan palaa lounaalta siihen mennessä, vastasi Kalervo.

Hetken kuluttua naispuolinen hallitussihteeri tulikin. Käsillä oleva asia oli hänelle päällisin puolin tuttu. Mutta varmuuden vuoksi hän lähetti Kalervon hakemaan neuvottelulupaa kanslianeuvokselta, joka hyväksyikin suunnitelman oikopäätä, ennen vetäytymistään päivälevolle.
-Pomo murahti, että teissä on toivoa, niin hyvin olette kantanne osastolla muodostaneet, vaikka on siellä paljon niitäkin jotka pitäisi heti erottaa!, kuiskasi Kalervo hallitussihteerille -Livahdin ulos huoneesta, ja varoin etten liukastunut siinä pirun liukkaalla lattialla.
— Kauankos sinä Kalervo oletkaan virassa ollut?
— Vasta muutaman kuukauden.
— No sinäpä olet nopea oppimaan, mutta siksipä minä sinut sinne pomon luokse oikeastaan lähetinkin, tokaisi nainen korkeakorkoisia kenkiään sormellaan osoittaen.

Koska Kalervo oli nyt hitusen verran hajulla neuvottelun kohteesta, pyysi hallitussihteeri hänet mukaansa kokoukseen. Kainuun kalojen parista Kalervo oli nyt siirtynyt neuvottelemaan kansainvälisten asioiden pariin. Tammipöydän äärellä kansallisen filosofin, tuon kulttuurin kainalosauvojen keksijän, taulun alla rupatteli työministeri näennäisen kevyesti kanavan kaivajan, näköiskopion ajattelun Atlaksen, kanssa edessä olevasta ongelmasta: norjalaisten kottikärryjen ryöpsähtänyt maahantuonti uhkasi kotimaisen perusteollisuuden tulevaisuutta.

Pohjanmaan miehet olivat jo ministeriössä huolineen. Eikö tässä maassa osata tehdä edes kottikärryjä, oli vaalikampanjaansa käyvä Ukko maakunnassa raivonnut.
Vuosikymmen aikaisemmin Kalervon kanssa samaan aikaan maataloushallintoa palvellut työministeriön ylijohtaja ei näyttänyt saavan silmiään irti Kalervosta: mitä hittoa varten tuo vesihallituksen vahtimestari istuu täällä valtioneuvoston pöydän ääressä, ministeritason neuvottelussa asiapaperit edessään, siisti puku ja valkoinen paita päällä ja kravatti kaulassa?

Asiaan perehdyttiin. Todellisten salaneuvosten ulkoministeriö pidettiin tapahtumien tasalla. Kansainvälisten sopimusten todettiin kuitenkin estävän ryhtymästä järeisiin toimenpiteisiin, joten tuona aurinkoisena keväänä pehmeää multaa kärrättiin suomenmaan kuohkeisiin kukkapenkkeihin halvoilla tuontikärryillä.

Niinä vuosina virastoissa kokeiltiin virastodemokratiaa, ja jotta Kalervo ei pääsisi lentämään kovin nuorena liian korkealla, panivat kokeneemmat hänet polkemaan miinoja ministeriön yhteistyökomiteaan nokikkain renessanssiruhtinaan kanssa.
— Se, jolla on virka, ajattelee!, melskasi renessanssiruhtinas.
— Maalaisia ei ole varustettu suuria ajatuksia varten, siksi heillä ei ole juurikaan virkaa. Kansainvälisyys on ymmärrettävä oikein; se on niin pienestä kiinni suomalaisen onni. Varo pinnallista amerikkalaisuutta, sinun pitäisi saada kunnollinen nordisti-rokotus maailman humputuksia vastaan! Jos lähdet pois ja joskus palaat ministeriöön, älä rehvastele alkuperäisten joukossa. Et sinä kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua!
— Demokratiasta vouhotetaan joka paikassa mutta näissä hommissa se on illuusiota. Varo vetämästä omin päin johtopäätöksiä; etsi virkatöissäsi aina se jolla on asema, ja kunnioita häntä! Joka kolmas virkamies on tyhmä ja pitäisi erottaa välittömästi, toinen kolmannes joutaisi uudelleen kouluun, ja lopuille pitäisi antaa tuplapalkka. Heissä on toivoa. Jokaisen, joka aikoo menestyä virkauralla, on opittava kunnolla ruotsia! Ilman ruotsinkieltä olet kuin mopokuski ilman kypärää! Suomalainen on yhä se sama itäisestä laumasta vieroitettu sudenpentu, josta Topelius kirjoitti. Ei se mihinkään muutu.
— Ettei vaan olisi pikemmin laumaa johtavan alfauroksen kuononpäätä lipaiseva nöyristelijä, mietti Kalervo, tai kaniini, josta Italo Calvino kirjoitti; vankeudessa kasvanut eläin, jonka vapaudenhalulta puuttuu laajemmat horisontit

Pää kylmä, sydän lämmin

Virkamieshenkisen säätiöajattelun tuloksista korkeakoulumaailmassa kiinnostuneille suosittelisin innovatiivista tutustumismatkaa pääkaupunkiin Kumtähden kentän tuntumaan, sinne missä Paciuksen Maammelaulu kajautettiin ensikertaa ilmoille ylioppilaiden kevätjuhlassa vuonna 1848.

Vaalirahoittajana viime päivinä esillä olleen vuorineuvos Stig Gustavssonin johtama Säätiö on ilman Raimo Sailaksen nimenomaista läsnäoloakin pää kylmänä mutta sydän lämpimänä järjestänyt opiskelijolle "sydämen", Cor- huset, (cor (lat), sydän)

Toistaiseksi rakennus on seisonut käytännöllisesti katsoen koko parivuotisen elinaikansa tyhjillään, sillä kultainenkin nuoriso ajaa ratikalla tai kampuksen Volvo-pisteen trimmaamilla autoillaan mieluummin Kampin aukiolle parveilemaan monikulttuurisessa porukassa kuin seurustelisi keskenään omassa Arabianrannan Pioneeripalatsissaan.

Intellektuelleja listataan

Nykyaika alkoi huomenna. Silloin mennyt aika päättyi. Intellektuellit eivät enää halunneet Mooseksen listalle.

Suomenkielisen intelligentsian taival näyttää yhä kulkevan pakollisen Haavikko-rastin kautta.

Eräänlaisena testinä — paratiisia ei pidä rakentaa maanpäälle koska portilla syntyy hirmuista tuuppimista — muuan kansanmies lähetti puolipiruuksissaan anomuksen kirjastossa kulttuurin apurahaoppaasta havaitsemalleen Haavikon säätiölle.

Muutaman hetken kuluttua kansanmies hämmästyi tunnetun tamperelaiskirjailijan mukana Haavikon pudottaessa 30 000 markkaa tämän päähän "työläiskirjailijapalkintona".

Intellektuelli? Pariisiissa asuva Otavan hallitusjäsen Henrik Ehrnrooth; Välimeren maisemiin muuttaneet kirjailijat Anja Snellman ja Kirsi Piha sekä juhlapyhinä Suomen kirkkoihin veisaamaan raahattavat Samuli Edelman Maltan saarelta ja Jukka Kuoppamäki Saksasta.

Johonkin kategoriaan pitäisi norjalaistuneen Arja Saijonmaankin ranskalaiseksi muuttuneen Ari Vatasen ohella mahtua, samoin kuin pariisilaistuneen Pasi Rutasen, Esa-Pekka Salosen USA:sta, ym. ym. puhumattakaan yhtä huoneistoa Lontoossa ja toista Bahamalla viimeiset vuosikymmenet asunut Erkki Toivanen, Suomen Kulttuurirahaston 100 000 markan "kansainvälinen savolainen" -stipendillä palkitsema.

Metsä ja puut

Suhteellisen suurten lukujen Suomessa numerot tahtovat mennä ymmärrettävästi sekaisin, ainakin muilta kuin valtiovarainministeriön virkamiehiltä.

Hallituksen virkamies Rauno Vanhasen arvion mukaan yksin Suomi tarvitsee ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa 400 000 maahanmuuttajaa.

Lähihistoriassamme likipitäen saman verran tuli evakkoja Karjalasta ja toisaalta Ruotsissa lienee 300 000 - 400 000 alkujaan suomenkielistä.

Suurten paineitten edessä onkin ymmärrettävää että Rkp on halunnut miehittää hallituksessa nimenomaan maahanmuutto-, ja kulttuuriasiat.

Suutari pysyköön lestissään?

Kuten on usein todettu, netti tuottaa yllätyksiä.

Googlettaessani fasismin suomalaisia yhteyksiä törmäsin parhaillaankin maassamme täytäntöönpantavan hallitusohjelman alkuperäisversioon: "Kaikki työ on arvokasta. Kaikki kokonaisuuden puolesta. Puoluepolitiikka on pahasta."

Tarkennuksena pieni ero "tasavallan mittaisen" Matti Vanhasen ja "työväen presidentti" Sauli Niinistön välille: jälkimmäinen väitti vaalikampanjassaan kaiken työn olevan arvokasta.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että "teit isäin astumaan". Luullakseni emme juurikaan hämmästyisi vaikka tietäisimme useankin hallituksen taustalla hääräävän IKL-asenteiden iskoutuneen mieliin kotikeittiön pöydän ääressä.

Ole valpas!

Ikäänkuin taikasauvan iskusta on alettu kantaa avoimesti huolta rikkaista. Olisiko syntymässä sosiaalinen tilaus uudellle UKK:lle? Demokratian itsepuolustuksen nimissä pitäisi alkaa kantaa huolta pikemmin heikommassa asemassa olevista, ettei valtiovene joudu epävakaaseen tilaan painon siirtyessä liikaa oikealle laidalle.

Äärivasemmiston toiminnan tultua Suomessa kansakunnan "eheytyksen" jälkimainingeissa kielletyksi, ymmärtääkseni UKK hyväksyi tasapainon vuoksi myös äärioikeistolaisen IKL:n toiminnan lopettamisen.

Asenteesta, että voi puhua ilman ideologista kiihkoa rasismista, sosiaalisista epäkohdista, hyvinvointivaltiosta, Venäjästä tai sodasta ja rauhasta. Rehellisesti. Näin vältetään ”kompleksit”, koska todellisuus ei muodostu yhdestä vaan monesta totuudesta. Siinä on aito muutossanoma myös suomalaiselle ja laajemmin eurooppalaiselle demokratialle ja poliittiselle toiminnalle

päättelee Alpo Rusi verkkolehti Apilan ansiokkaassa kolumnissaan.

Vaara vaanii tiellä

Franklin D. Rooseveltin mukaan tärkein totuus on että demokratian vapaus ei ole turvassa jos kansa sietää yksityisen vallan kasvavan pisteeseen jossa siitä tulee vahvempi kuin heidän demokraattinen valtionsa itse on. Sitä syvimmiltään on fasismi - hallitus jonka omistaa yksilö, ryhmä, tai mikä tahansa kontrolloiva yksityinen voima.

Rooseveltin voisi kuvitella tarkoittaneen kaikkia poliitikkoja jotka haluavat osoittaa johtajuutta menemällä olympiakisojen avajaisiin diktatuurimaassa todistaakseen että politiikkaa ei haluta sotkea urheiluun.

Minäkin demokraattina pelkään, että yhteisö N:n intressit kohdemaassa ovat tulleet vahvemmaksi kuin demokraattinen valtiomme itsessään on.