8.4.2022

Psykoterapiaa pikana

Epäilemättä Paavo Väyrysen siivellä hyvä asia pääsee helposti julkisuuteen.

1)  Julkaisin hänen US-blogissa eilen;

– Vaikuttajakiihdyttämö kurssitti Juha Sipilän aikaan nuorkeskustalaisia. Kokeneemmat puolueaktiivit opettivat nuorempia.

– Vastaamo muistetaan psykoterapian tarjoajana

– Mikkelin muistamo kertaa sotaa yhä uudelleen ”missä kuljimme kerran”

– Valmistamo nosti muutamassa vuodessa tuntemattoman naispoliitikon korviketuotantona huipulle

– Blogistania: turpeeseen sitomo

Valmistamossa nuorta harjataan tuotannon numerona, kiihdyttämössä ylilojaali työmyyrä voidellaan kollaboraattoriksi, sitomossa vapautta leikataan, muistamossa lisätään mielenpainoa, vastaamossa herätään ihmiseksi?

2) Yllättäen ja pyytämättä YLE kertoo tänään Tampereen ja Kuopion olevan vetovoimaisimpia kaupunkeja.

Tunnettu skribentti Jukka Seppinen on kirjoittanut US-blogissaan, että hänen ollessaan UM.n virassa Mauno Koiviston presidenttiaikana, siellä oli kiertänyt kirje jossa kiellettiin kirjoittamasta mitään Ranskasta. Mm. Jean-Paul Sartre ja Albert Camus kirjoittivat sodan jälkeen ihmisen kohtelusta totalitarismin pelinappulana. 

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...