15.1.2022

Samaa tavaraa eri kääreissä

Kesällä 2015 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlundin (ent. RKP:n puoluesihteeri) tuella Historioitsijat ilman rajoja yhdistys HIR, Erkki Tuomiojan johdettavaksi. Hän kävi esittelemässä maailman onnellisimman kansan onnistunutta historiaa tutkijoille maailman metropoleissa, mm. Moskovassa, Roomassa, Delhissä ja New Yorkissa.

Sittemmin yhdistyksestä ei ole mitään kuulunutkaan: kirjoissa on mainittu eräästäkin suuresta hankkeesta, kuinka vuoret järkkyivat ja syntyi hiiri!

Saman vuoden 2015 syksyllä perustettu Paavo Väyrysen Kansalaispuolue on sekin ajat sitten kuopattu. Tuija Braxin Oikeusvaltiokeskuksen jälkeen viedään kehitysmaihin M-Mausoleumia Mikkelistä, muistellen sotakokemuksia vuosi 1918 päällimmäisenä.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...