Mihail Gorbatshov lakkautti perestroikan aluksi psykiatriset hoitolaitokset politiikan välineenä.
Näemmekö HS:n kulttuurintomituksessa jotakin samanlaista ilmapiirin muutosta?
Oikeastaan pelko pitäisi ensin poistaa Kirkkohallituksessa, jotta uskallettaisiin kuulla kansan sydänääniä.
Bloggaavien dosenttien maailmassa kummitukset liihottavat ihmisten yläpuolella. Ei kyetä katsomaan yksilön silmin, hänen tasolla. Luetaan vähemmistön kirjoituksia toistellen niitä yhä uudestaan. Samoin HS:n toimittajat, opettajien lapsia. Ei mitään uutta.
Kansa taantuu kun kaikki muutetaan rahaksi.
Kaikkea on ollut ennenkin, omat vanhempani ja esi-isät, enhän ole pudonnut taivaasta. Muuten voisin luulla olevani ylemmistä kerroksista.
26.7.2019
Jatkojulkaisu Paavo Väyrysen eilisestä US-blogista
Sauli Niinistö osallistui viikko sitten parin kenraalin kanssa Runni-päiville Iisalmessa. Palattuaan hän ehdotti yhteydenottoa Putiniin. Tuo...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...