27.4.2016

-Ruki ver, rahat ruotsalaisille!, sanoi sipoolainen sveitsiläisen kanssa



Näyttäisi olevan meneillään erä älyn ikuisuusottelussa Svenska Handelshögskolan (Hanken) - Helsingin kauppakorkeakoulu (HKKK).


70-80 lukujen vaihteessa opiskellessani HKKK:lla professori Fedi Vaivio lohdutteli kansainvälisen talouden luennoilla antavansa aiheista yleiskatsauksen varsinaisen ammattiopetuksen tapahtuessa Hankenilla.


Juha Sipilä sanoo tukevansa Hankenin kasvatti Anne Berneriä 110%:sesti. HKKK:n professori Heikki Niskakangasta häntä tuntevat opiskelijakaverit sanoivat pohjalaisen maallikkosaarnaajan pojaksi. Sipilä kuuluu olevan hänen serkkupoikansa.


Maallikkosaarnaajat pitävä annettuna että seitsemän lihavan vuoden jälkeen tulee seitsemän laihaa, kuten vanhoissa teksteissä sanotaan.


Onko se veronkiertoa että säilöö banaaneja Panamalle, tai se, että liittyy kilometrin mittaiseen tavallisten suomalaisten leipäjonoon?


Kaikki tapahtuu säädettyjen lakien ja asetusten mukaan, sanoo pankinjohtaja, joskin 80% ihmisistä on finanssiasioissa idiootteja, tillägger han.


Irvokkainta olisi jos 90-luvun kokemuksista ei olisi mitään opittu.


------------------------


Taidetta on aina käytetty politiikan välineenä, joten myös Paavo Väyrysen teatteri jatkaa perinteitä.



Vantaan Sanomat uutisoi 14.5.2015 Kansallisteatterilta, taiteen päänäyttämöltä, että "pettymykseksi jäi myös kohua herättänyt, muun muassa Ville Haapasalon tähdittämä, Maaseudun Tulevaisuus. Sitä on 28. marraskuuta nähdyn ensi-illan jälkeen esitetty 18 kertaa, joissa se on kerännyt 8 186 katsojaa. Näytelmän käyttöäaste on 68 prosenttia".


Pian näytelmä, jossa maalaisia esitettiin eläimiin sekaantujina, poistettiin ohjelmistosta yleisön alettua oksennella.


Erkki Tuomioja, ulkoministeriön veteraani hänkin, on kertonut ystävien ministeriössä tehneen ison työn kootessaan aineistoa hänen Tietofinlandialla palkittuun "Häivähdys punaista" kirjaansa.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...