Pieni harmi etteivät ehtineet antaa Suomi Areenassa julkilausumaa: "Monti vaarallisilla vesillä", tai "Letkut irti Euroopasta". Siellähän olivat paikalla kaikki, niin ministerit, piispat kuin proffatkin.
Paljon voi vielä tulla eteen sellaista mitä olisi pitänyt selvittää ennen kuin EU:iin liityttiin. Onhan mm. esitetty, että nimenomaan Italian antifasistisen vastarintaliikkeen kokemukset olisivat paljolti integraatioajattelun pohjana, joten EU:lla ei ole esim. yhtä virallista kieltä, vaan jokaisen oma kieli kelpaa, mikä oli ollut myös gramscilaisten vaatimus Mussolinin ajalla. Toisaalta he vastustivat vulgääriekonomiaksi kutsumaansa pyrkimystä arvottaa ihmiselämää vain jos se on mitattavissa rahalla. Jotenkin erikoiselta tuntuukin suomalaisen talouseliitin kulttuurilähettilään tohtori Pekka Korpisen rooli Roomassa.
Maailma tuli lähelle
"Medvedevin tarina kannattelee kirjaa, mutta Seierstad keskustelee venäläisten kanssa myös muista aiheista. Paljon puhuva on keskustelu...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Teemu Selännettä ja Jarkko Niemistä tulee tuutista enemmän kuin tarpeeksi. Panama- tikkataulun pyörittämistä ministerivoimin. Mitä kaupall...