Sillä aikaa kun ns. intellektuellit vilvoittelevat koipiaan menneitten sotien juoksuhaudoissa, ovat ns. ajatushautomot saaneet yliälyllisen valmistelutehtävän papiston ja lapsenuskoisten poliitikkojen tuella.
Heitä tietysti kiinnostaa pitää Hesarin tapa käyttää suomenkieltä niillä raiteillaan jolle se Juhani Ahon aikana vähemmistön suuntaan kolmesti kumartaen asettui. (huom. kokosivun kuvat Paavo Lipposesta)
Koska meillä järki siirtyy polvelta toiselle takkia kääntämättä, pätevöityi Somerolla täyspäivätyön tehnyt pastori Osmo Turkki vuosien ajan yläsavolaisen seurakunnan osapäiväpastorina paikallisen kansan luonteeseen ja Teppo Turkki onkin nyt Sitran johtajan oikeana kätenä karsimassa turhia luulloja uusilta kansanedustajilta.
16.8.2011
Maailma tuli lähelle
"Medvedevin tarina kannattelee kirjaa, mutta Seierstad keskustelee venäläisten kanssa myös muista aiheista. Paljon puhuva on keskustelu...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Teemu Selännettä ja Jarkko Niemistä tulee tuutista enemmän kuin tarpeeksi. Panama- tikkataulun pyörittämistä ministerivoimin. Mitä kaupall...