Suomalaisen kulttuurihistorian sisältö ja olemus on toisto. Moneen kertaan sanotun sanominen yhä uudestaan ja uudestaan.
Samoja sanoja Milan Kundera käytti kuvaamaan kommunismia; järjestelmää joka sekin pyrki ajattelemaan jokaisen puolesta kaikkea hyvää ja arvokasta.
Että emme unohtaisi missä kerran olimme. Emmekä menisi yöhön yksin. Suomihan on kirjallinen kulttuuri joka perustuu takinkääntämiseen ja sen selittämiseen valtiofilosofiana.
Paavo Lipponen selittää tekemisensä parhain päin, kuten Runeberg 1809 jälkeen ruotsalaisten jätettyä syvästi uskonnollisiksi opettamansa kansanihmiset Savossa oman onnensa nojaan toisuskoisia venäläisisäntiä vastaanottamaan.
Jälkeenpäin voidaan toki unohtaa ihmisten pelon ja kauhuntunteet sekä kirjoitella satuja urheista ruotsalaisupseereista kansanihmisten turvana, ja juhlia ”merkkivuotta” eliitin sadoissa kekkereissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti