8.5.2006

Media tulessa


Ei onnelliseksi tee se, mitä sinulla on,
tai missä olet, tai mitä
teet.Vaan se mitä ajattelet.
-Dale Carnegie /positiivarit
Ihmismielen salattuja kiemuroita kuvannee, että HS:n kaupunkitoimituksen Kaius Niemen toteamuksesta eilisessä lehdessä ettei Helsingissä ole vastaavaa liekkien loimua nähty vuosikymmeniin, tuli mieleeni vilkaista Wikipediasta ns.
kristalliyö:
Katsoin myös Matti Vanhasen blogia; hän oli saanut paikanpäältä savusukeltajien raportin: ihmishenkiä ei ollut menetetty.
Olisiko pääministerille raportoitu, jos purettava varasto olisikin palanut Pasilan ratapihalla eikä eduskunnan edustalla? Vaatisiko poliisiylijohtaja silloinkin EU-turvajärjestelyjä uusiksi hakien yhtymäkohtia Lontoon pommi-iskuihin?
Juolahti myös mieleen lukeneeni jokunen aika sitten palomiesten polttaneen jonkun purettavan talon ihan vaan harjoitusmielessä.
Olin muuten aivan sattumalta Aleksilla Halosen vaatekaupan kulmalla vapun aattona silloin kun mitätön keskenkasvuisten joukko seilasi kohti Makasiineja. Tuskin olisin heitä huomannut ellei täysin varusteltu mellakkapoliisien joukko olisi ollut siinä valmiina näyteikkunoita turvaamassa. Näky oli aivan uskomaton! Ihan kuin olisi pilafilmiä kuvattu. Missä olivat tv-uutisten kamerat???
Myöhemmin tuli mieleen, että ilmeisesti poliisit suojelivat Halosta (!) turkisten vastustajilta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...