Albert Camus’n mietteitä

Algerian ranskankieliseen vähemmistöön kuulunut Camus varttui lukutaidottoman yksinhuoltaja-siivojaäidin kasvattamana kunnes pääsi opettajansa kannustamana Pariisiin yliopistoon. Sittemmin hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon.

• Vapaus on oikeutta olla valehtelematta.
• Jotta jokin ajatus voisi muuttaa maailmaa, sen on ensin muutettava ajattelijansa elämä. Siitä on tultava esimerkki.
• Ensimmäinen asia, mikä kirjailijan on opittava, on taito transponoida omat tunteensa niihin tunteisiin, joita hän haluaa lukijassa herättää. Aluksi hän onnistuu sattumalta, mutta myöhemmin taidolla.
• Entä nyt, kelpaanko niin sanottuun ”vakavaan elämään”? Olenko laiska? Sitä en usko ja olen todistanut itselleni, etten ole. Mutta onko ihmisellä oikeus kieltäytyä vaivannäöstä sillä tekosyyllä, ettei se muka häntä miellytä. Luullakseni toimettomuus rappeutta vain ne, joilta puuttuu sisua. Ja jos minulta sitä puuttuisi, minulle jäisi vain yksi ratkaisu.
• Mutta on pysyttävä lujana eikä annettava periksi…Päästäva turhasta vaateliaisuudesta ja pyrittävä kahdenlaiseen vapautumiseen: vapauduttava toisalta rahan orjuudesta, toisaalta omasta turhamaisuudesta ja raukkamaisuudestaan. Elettävä kurinalaista elämää. Kaksi vuotta ei ole liian pitkä aika yhden ainoan asian miettimiseen. On pyyhittävä pois kaikki aikaisemmat kehitysvaiheet ja sitten kaikin voimin pyrittävä toisaalta olla unohtamatta jo opittuja asioita, toisaalta kärsivällisesti oppia uutta.
• Elämä, jonka päämärä on raha, on kuolemaa. Uudestisyntyminen on epäitsekkyydessä.
• Suuri ongelma, joka on ratkaistava ”käytännössä”: voiko olla onnellinen ja yksinäinen.
• Olen vetäytynyt pois maailmasta, en siksi että minulla oli vihamiehiä, vaan siksi että minulla oli ystäviä. En tehnyt sitä siksi, että he olisivat vahingoittaneet minua kuten ihmisten tapana on, vaan siksi että he luulivat minua paremmaksi kuin olen. Se on valhe, jota en voinut sietää.
• Aina koittaa hetki, jolloin ihmiset lakkaavat taistelemasta ja raatelemasta toisiaan ja suostuvat lopultakin rakastamaan toisiaan sellaisina kuin ovat. Siinä on taivasten valtakunta.
• En saa eristyä maailmasta. Elämä ei voi epäonnistua kun sen asettaa valoon. Koko pyrkimykseni, kaikissa tilanteissa onnettomuuksissa, pettymyksissä tähtää kontaktien palauttamiseen. Ja vaikka olenkin surullinen, haluan rakastaa ja humallun nähdessäni kukkulan iltailmassa.
• Joka kerta kun antaa periksi turhamaisuudelle, joka kerta kun ajattelee ja elää, jotta ”näyttäisi joltakin” toisten silmissä, syyllistyy petokseen. Joka kerta tuo onneton ”tekeytymisen”, ”esiintymisen” halu on tehnyt minut pienemmäksi totuuden edessä.
• Viehätysvoima on sitä, että kuulee myöntävän vastauksen, vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystä