25.8.2016

Runoilevaa psykiatriaa



Facebook muistuttaa käyttäjää postauksistaan vuosipäivinä. Olin näköjään matkoilla tänä päivänä viisi vuotta sitten 24.8.2011:

"Lukaisen näitä päivityksiä odotellessani lentoa täältä Moskovasta viralliseen Suomeen, jossa ulkoministeri valmistelee kirjaohjelmaa tv:hen, mutta niinpä oli Erkki Tuomioja ruudussa 60-luvun lopullakin kun muutin maalta Hesaan."

Jakaisin Suomen 100-vuotishistorian kahteen puolikkaseen: edellistä kutsuisin Hella Wuolijoen ja Sakari Tuomiojan; jälkimmäistä Erkki Tuomiojan Suomeksi. Yhteisenä ideologiana muinaisskandinaavinen mytologia valituista valituimpiin valikoitumisen perustana. Halutessaan sitä voi nimittää myös runoilevaksi psykiatriaksi.

http://timo-vihavainen.blogspot.fi/?m=1

22.8.2016

Maasta se pienikin ponnistaa eikä yrittänyttä laiteta ja kukapa kissan hännän nostaisi



Viime sunnuntaina laitoin Facebookin tällaista:

"Tulevaisuus huolettaa
Saksalainen filosofi Hannah Arendt käytti osuvaa luonnehdintaa, kun hän selitti, että valtava pahuus ja tuhoavat joukkoliikkeet eivät tarvitse levitäkseen läpeensä pahoja ihmisiä vaan jokapäiväistä piittaamattomuutta ja kyseenalaistamatonta tottelemista. Arendtin mukaan paha kertyy ja kasvaa "pahuuden arkipäiväisyydestä".
Ilmiöstä saa viitteitä – kuten luonnehdinta antaa ymmärtääkin – jokapäiväisessä elämässä. Suomalaisille näyttää olevan vaikeaa puuttua, katkaista piittaamattomuus. On helpompaa katsoa muualle.
Me syrjäisemmillä Kekkosen seuduilla kasvaneet emme voineet aavistaa kokevamme tulevaisuutta, jossa saa pelätä kansankielisen kulttuurin tulevan haudatuksi elävältä, omistavan skandinaavisen rakkauden alle, laitettaessa Suomea kuntoon.
Ehkä pää tulee vetävän käteen Olli Immosen, Reijo Tossavaisen ja Teuvo Hakkaraisen tuumaillessa kannattiko lähteä herrojen kanssa marjaan."


Sitten tiistaina Suomenmaa-lehdessä keskustan opiskelijajohtaja Aleksi Koivisto vaati puoluettaan muuttamaan rajusti kurssia kulttuuriliikeeksi.

Torstaina sdp:n pj. Antti Rinne ilmoitti olevansa kyllästynyt piittaamattomuuteen. Jotakin tarttis tehdä.

Nyt Timo Soini uhoaa plokissaan, että "Meitä ei nujerreta, eikä haudata elävältä."

15.8.2016

Tulevaisuus huolettaa



Saksalainen filosofi Hannah Arendt käytti osuvaa luonnehdintaa, kun hän selitti, että valtava pahuus ja tuhoavat joukkoliikkeet eivät tarvitse levitäkseen läpeensä pahoja ihmisiä vaan jokapäiväistä piittaamattomuutta ja kyseenalaistamatonta tottelemista. Arendtin mukaan paha kertyy ja kasvaa "pahuuden arkipäiväisyydestä".


Ilmiöstä saa viitteitä – kuten luonnehdinta antaa ymmärtääkin – jokapäiväisessä elämässä. Suomalaisille näyttää olevan vaikeaa puuttua, katkaista piittaamattomuus. On helpompaa katsoa muualle.


Me syrjäisemmillä Kekkosen seuduilla kasvaneet emme voineet aavistaa kokevamme tulevaisuutta, jossa saa pelätä kansankielisen kulttuurin tulevan haudatuksi elävältä, omistavan skandinaavisen rakkauden alle, laitettaessa Suomea kuntoon.


Ehkä pää tulee vetävän käteen Olli ImmosenReijo Tossavaisen ja Teuvo Hakkaraisen tuumaillessa kannattiko lähteä herrojen kanssa marjaan.

10.8.2016

Salainen



Teoreetikoista salaisinta ulkoministeri Timo Soini kutsuu Paavo Lipposen hengenheimolaisena Kiinan keisariksi.

"Minä olen niitä harvoja henkilöitä Suomessa, jolla on edellytyksiä käydä tällaisia keskusteluja. Medioissa ei osata edes englantia, kun näitä käsitellään. ”

Valtiomiehen ajatonta viisautta. Retorista taitoa, ihastelee Soini plokissaan Lipposta.

Etelämpänä ja lännempänä Euroopassa, mm. Ruotsissa, tuota voimaa vähemmän kunnioitetaan koska arvellaan Hänen nukkuneen vartiopaikallaan kun juutalaisia hävitettiin maan päältä.

http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi

4.8.2016

Lapsenuskoiset tekevät sen itse



Populistisen Timo Soinin väkevältä kuulostavaan viestiin sisältyy primitiivinen pelottelu kummitustarinalla; että jossakin näkymättömissä on suuri voima joka voi sekä tuhota että pelastaa ihmisen. Viimeksi hän on siteerannut plokissaan Paavo Lipposta joka kutsuu tuota myyttistä voimaa Kiinan keisariksi. Ja vain heillä on edellytyksiä käydä sellaisia keskusteluja.


Itse luotan enemmän omien aistien välittämiin havaintoihin ihmisten maailmassa kuin taivaalle huuteluun, vaikka Oulunseudun huutajat ovat melkein saamassa julkisen tilan haltuunsa, tunnetuimpina Juha Sipilä, Risto Uimonen, Johanna Korhonen, Tuomas Enbuske, Demari-lehden uusi päätoimittaja piispanpoika Mikko Salmi sekä kansanedustaja Tytti Tuppurainen jota HS on nostamassa sdp:n uudeksi puheenjohtajaksi.


Eihän huutelu auttanut juutalaisiakaan, miksi sitten meidän pitkäaikaistyöttömiä?


Missä seurassa olenkaan? Trump harkitsee Krimin tunnustamista Venäjän osaksi koska krimiläiset haluavat kuulua Venäjään, toisaalta jotkut jenkit arvostavat Putinin käsityksiä kristillisyydestä yksilön ihmisoikeuksien varmimpana tukena.

28.7.2016

Projekti Turkissa

Unessa Gülen piirteli projektikaavioita Turkissa usein nähtyjen Ahtisaaren, Tuomiojan ja Antti Pentikäisen kanssa. Turkista tulisi organismi jonka suonissa sykkisi raha. Maakuntien hallintoon koulutettaisiin partiolaisia joille annettaisiin presidentin ja pormestarin titteleitä.

Herättyäni luin Matti Vanhasen vierailevan partiolaisten suurleirillä Hämeessä.

24.7.2016

Vennamo luuli näkevänsä kaupassa Kiinan keisarin

  • 4.6.2015 julkaistun kirjani motto: Suomalainen ajattelu toimii kuin väärinpäin käyntiin lähtenyt moottori (Theodore van der Plujm, YK-virkamies Roomassa).

Eräänä viime kesän alkupäivänä säpsähdin pistävää katsetta Lidl'n myymälän kassajonossa Espoon Mikkelässä. Tunnistin katsojan Pekka Vennamoksi. Olin nähnyt hänet aiemmin vain julkisuudessa. Hän lienee nähnyt minut 1972 yo- keväänä Demari-lehden etusivun kansikuvapoikana, kuten moni muukin sen aikainen poliittinen henkilö. Istuin kuvassa työpaikallani vesihallituksen vahtimestarikopissa. Kävin työn ohella iltaoppikoulua.

Sitten saatiin mitä oli pyydetty. Bobrikovin aikainen Eugen Schauman-teksti käännettiin ylösalaisin ja ujutettiin englanninkielisenä kansanedustaja Olli Immoselle, joka on aikaisemmin toiminut mm. teollisuusvartijana. Loppu onkin lähihistoriaa.

Maailma tuli lähelle

"Medvedevin tarina kannattelee kirjaa, mutta Seierstad keskustelee venäläisten kanssa myös muista aiheista. Paljon puhuva on keskustelu...