Opetettuina asetamme sanoja huolellisesti, puhuen hyötykielellä mieliä pahoittamatta leipäpapillisen konserniajattelun sanoilla.
Konsernihallinnon aikaansaannokselta kuulostaa Jan Vapaavuoren äkkikeikka Köpikseen, kuten myös Katri Makkosen siirto Milttonista ministeri Saarikon tiimiin.
Runoilevan psykiatrian kulta-aikaan kansanedustaja Olli Immonen lähti muutaman kuukauden pikalomalle mediaa pakoon sytytettyään `Meillä on unelma´- mielenosoituksen eduskunnan edustalle.`Väärä sukupuolinen´ Touko Aalto määrättiin mielenterveyslomalle käytyään kutsusta häpäisemässä itsensä Tukholman homoklubilla. Kansanedustajaehdokas Hussein Al-Taee sai parin kuukauden älylevon jouduttuaan mediassa pommitetuksi väärien tietojen käytöstä vaalikampanjassa.
Konserniajattelua. NL:ssä Gorbatshov lakkautti psykiatriset toisinajattelijoiden hoitolaitokset perestroikan ensitöinä.
Lohjalla valitsivat uuden kaupunginjohtajan S-ryhmästä. Kesken koeajan hän on irtisanoutunut riitaannuttuaan viestinnästä.
Yrityksen johtajan ainoa tehtävä on tuottaa lisäarvoa omistajille, kuului Björn Wahlroosin nimiin pantu leipäpappien elämänoppi. Yksi hyötykielinen hoitaa viestinnän. Se ei oikein toimi demokratiassa.
Tulipa Rönkkö Rutakolta
Keskisuomalainen- konserni on apostolin kyydillä liittänyt valikoimiinsa Vuohi– julkaisun pökkimään urheiluväkeen värinää! Uusi Suomi on jo ...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...