25.9.2022

Ruotsinkielisten historioitsijain hylkimää

Kirjoitin 2015 ilmestyneessä kirjassani ”Rooma opettaa” vanhan testamentin sisältävän kertomuksen koko maailman synnystä ja kertovan, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse, mutta ei siellä puhuta mitään suomenruotsalaisista – he ovat itse keksineet asemansa!

Tänä kesänä 22.7.2022 kirjoitin tutkija Jukka Seppisen US-blogissa (jossa oli todettu presidentti Mauno Koiviston aikaan ulkoministeriössä kirjallisesti kielletyn pohtimasta julkisuudessa läntisen ajattelun kehitystä sotien jälkeen) sekä presidentti Sauli Niinistön että puhemies Matti Vanhasen käyneen Tukholmassa neuvottelemassa kuningas Kaarle Kustaan kanssa Natoon liittymisestä, vaikka verenperinnöllinen kuninkaallisuus on demokratian kehittyessä syrjäytynyt kansalaisten opittua sielutieteiden saavutuksiin perehdyttyään itse hoitamaan maallisia asioitaan pappeja paremmin, ymmärtäen olevansa siihen riittävän älykkäitä, paitsi poliittisten prinsessojen Suomessa, tunnetuimpana kolmannen polven poliitikko Erkki Tuomioja, jonka johdettavaksi perustettiin vuonna 2015 Helsingin Yliopiston yhteyteen ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlundin avustuksella Historioitsijat ilman rajoja - yhdistys.

Tukholman käynnillä oli kaiketi tarkoitus pyyhkäistä kansan valitsemien edustajien mielipiteillä takapuolta luotaessa Nato-kerros ”tårta på tårta” perinteisen maanpuolustusmiehityksen päälle.

Sitten nimettiin Hjallis Harkimo LiikeNyt- puolueen presidenttiehdokkaaksi. Muutama päivä aikaisemmin olin kirjoittanut omassa blogissani, että HS:n nimitettyä Laura Saarikosken päätoimittajaksi syventävää aineistoa kehittämään, monet (sekä Putin että Zelezny?) ottaisivat kiitollisena vastaan Paavo Väyrysen blogin kommenteissa esiintyneen suomenkielisen ajatuksen ”maalainen ei enää vaikene seurakunnassa” olevan paikallinen sovellutus Antonio Gramscin kuuluisasta kiteytyksestä ”jokainen on filosofi, joskaan jokaisella ei ole filosofin virkaa”.

Ilmiöt, ihmisyksilön vapauden kaipuu, ovat universaaleja, mutta ilmentymät ongelmineen paikallisia, kultturihegemonian kriitikot kirjoittivat Gramscin aikaan.

Tutkittavaa riittäisi mm. sisällissodan perinnössä, sieltä voisi löytyä selitys Tuomiojan erikoiselle toiminnalle rauhan ja sodan sotkijana.

On hyviä ja on huonoja oligarkkeja. Ukrainassa vaikeuksiin joutunut Hartwall on yksi hyvistä suomalaisista, joka on saanut henkisen valtakirjansa Hallitsijalta 1800-luvulla, näkemättömän silmän ja kuulemattoman korvan paikallisedustajalta. Huonoja ovat Putinin oligarkit jotka ovat lianneet kätensä vereen tahriutuneissa bolshevikkien perintökokoelmissa.

Kädet puhtaat, mani pulite, sanoo Italialainen.

Eikö älykäs suomalainen olekin sellainen joka ymmärtää kansallisen politiikkka/sosialismin voivan toteutua ”vähemmistökieli lännen etuvartioasemana enemmistökielen sisällä” valinnalla? Sitä varmistamaan on perustettu viestintätoimistoja, jollaisen kanssa voidaan valmistua naimisiin kuten nykyinen pääministeri..

- Italialaisessa nettijulkaisussa sattui näinä syyskuun päivinä silmään vertaus vaalikampanjaa käyvän oikeistopoliitikko Matteo Salvinin rinnastaessa Suomen Unkarin ja Venäjän ohella maaksi jossa ”uskonto, isänmaa ja Jumala” pätevät!

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...