Miten sellainen voi tietää vapaudesta, joka ei ole koskaan ollut vapaa? pohtivat italialaiset kulttuurihegemoniakriitikot pian 100 vuotta sitten.
Paavo Väyrynen on teksteissään aina riippunut katkerasti Mauno Koivistosta, kuten myös Jukka Seppinen, paitsi kumpikin joskus vähän myös Urho Kekkosesta.
Paavo Väyrysen blogin kommenteissa esiintynyt suomenkielinen ajatus ”maalainen ei enää vaikene seurakunnassa (kun ei naisetkaan)” on paikallinen sovellutus Mussolinin vankilassa kirjoittaneen Antonio Gramscin kuuluisasta kiteytyksestä ”jokainen on filosofi, joskaan jokaiselle ei ole filosofin virkaa”.
Ilmiöt, ihmisyksilön vapauden kaipuu, ovat universaaleja, mutta ilmentymät ongelmineen paikallisia, kultturihegemonian kriitikot kirjoittivat Gramscin aikaan. Antidemokraatit peukuttavat Mannerheimia.
Ulkoministeriön virkamiehenä pitkän työuran tehnyt Jukka Seppinen on väittänyt US-blogissaan Mauno Koiviston presidenttiaikaan ulkoministeriössä kielletyn kirjoittamasta julkisuudessa sotien jälkeisen läntisen ajattelun kehityksestä. Venäjä, Venäjä, Venäjä! kävi käsky jauhaa.
Arvelen Väyrysen tekstin kadonneen, koska hän itse tai joku kontrolleri, huomasi linkin Seppisen blogista johtavan minun ajatuksiini.
Viime viikolla filosofi Esa Saarinen kävi luennoimassa virallista filosofiaa Vieremällä, lapsuuden lähiseuduillani.
Syksyllä HS Säätiö pyysi ideoita yleisöltä. Kesken kirjoitustani välähti ”vähemmistökieli lännen etuvartiona enemmistökielen sisällä”. Niinpä laitoin sen mukaan kehitysideaksi. Heti kolahti! Elämme jänniä aikoja.
Hyvä HS, Julkaisin vuonna 2010 ensimmäisen kirjani “Ole se muutos jota etsit” (Book on Demand). Haluaisin tutkia mikä vaikutus kirjan Iisalmen Sanomissa ja Miilu-lehdessä saamalla myönteisellä huomiolla oli valtakunnan tason tapahtumiin noina vuosina EK:n alkaessa etsiä lehti-ilmoituksella johtajaa tulkitsemaan ajan ilmiöitä, palkaten Matti Apusen. Samoihin aikoihin Mikael Pentikäinen nimitettiin HS:n päätoimittajaksi ja Mikael Jungner YLE:n toimitusjohtajaksi.
Arkkienkeli Mikael, sanansaattajista suurin.
Vuonna 2015 julkaisemani toisen kirjan “Rooma opettaa” häpeämättömän kotiseutuhenkiseksi julistautuva Sonkajärvi-Vieremän paikallislehti Miilu ohitti äänettömästi kuten kaikki muukin media. Kirjassa mainitaan eräs kuvankaunis moskovalainen opiskelijatarystäväni. Ei sitten sopinut suomalaiselle miehelle. Kaksikin piispaa oli hätistelemässä. Oli YK:n työpaikalla Roomassa varoiteltu palaamasta Suomeen jota kaikki eivät pidä normaalina sivistysvaltiona. Koulittiinko Sanna Marin tyhjästä muutamassa vuodesta huipulle? Minkälaista ihmiskäsitystä meille tarjotaan? Eikö ihminen olekaan kaikki, esineellistetty kappale vain, tuotannon numero.
Björn Wahlroos saattoi joutua virkamiehen ”nuormarxilaisena” poikana pelinappulaksi suomenruotsalaisten kirjanoppineiden, noiden älykkäistä älykkäimpien pohjoiskorealaisissa asennepeleissä eräiden sd-johtajien tuella Armfeltin kartanon kuninkaallisten lahjoitusomaisuuksien vartijaksi kuten myös Jorma Ollila oman kartanon Nastolasta saaneena, samaan aikaan kun eteläeurooppalaiset kommunistit olivat hylänneet Karl Marxin opit maapalstan aitaamisesta kaiken pahan alkujuurena.
Marx ei tuntenut ihmisluonnetta eikä ymmärtänyt ihmisarvon olevan jotakin paljon enemmän kuin talouskakun kasvattamista Sitran projekteissa. Historian vakavimmin otettavaa rauhanprojektia toteuttamaan perustettiin EU, johon liityttiin koska Ruotsi!
