Ajankohta sopii myös Svenska dageniin, jota Wikipedia kertoo vietettävän nimenomaan Suomessa, sotatantereella Pohjois-Saksassa uskonsodassa (1632) kaatuneen kuningas Kustaa Aadolf II:n muistoksi.
Iisalmessakin on Kustaa Aadolfin kirkko - kansan maaseurakunnan kirkkona tuntema - muistona miten kauas Eurooppaan savolaiset kuninkaan mukana pääsivät, eivätkä tänäänkään kokisi tarvetta pohtia sanojen alkuperää.
Wikipedian mukaan sana "propaganda" on latinaa, ja katolinen kirkko kehitti sitä alun alkujaan vastustamaan uskonpuhdistajia. Katolinen Timo Soini tunnetaan savolaisten kestohuumaajana.
Anna Kortelaisen teos Uusi Viipuri saattaisi voittaa Tieto-Finlandian, jos olisi ehdolla. Voittajan tänä vuonna valitsee johtavan propagandayhtiö Milttonin varatoimitusjohtaja Katri Makkonen. Ennen ylennystä rahamaailmaan hän toimi politiikassa tasavallan presidentin tiedotuspäällikkönä.
Propagandayhtiöiden sotakupla näitä tuottaa. Yliopistoilla on viestintätiedekuntia joihin innokkaimmat pyrkivät päästäkseen juoksemaan yhteen ja samaan suuntaan. Alan veteraani Taru Tujunen kylläkin näyttäisi alkaneen epäillä oman kiven pyörittämisen kaikkivoimaisuutta tänään Hesarissa.
Sisäpiirin kirjallista hassuttelua
Pitäisi kirjoittaa ”Sisällissodan jatko-osa” alkaen Muisti- säätiön tai Ulkopoliittisen instituutin perustamisesta, molempien syntysanoissa ...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
-
Valtiokirkon uudistaminen takkuili pahasti kansojen parhaimmiston hoksattua teorioiden palaneen mannermaalla tuhkaksi kommunismin ja fasismi...
-
Johan Ludvig Runeberg asui vuoden (1830-31) Kruunuhaan pihapiiirissä johon on nyttemmin saneerattu The Maria Hotel. Siinä Ukrainan president...