3.8.2020

Historiaa ilman rajoja

Petri Honkonen nousi tänään kanveesista. Opettajana hän tietää, että menestyäkseen Suomessa on tärkeää tunnistaa oma vertaisryhmänsä. 

Viime keskiviikkona alkoi tv:ssä National Geography Channelilla sarja Pohjois Koreasta. Kerrottiin, että kun nykyisen hallitsijan isoisä Kim Il Sung alkoi sotien jälkeen rakentaa uutta, eräänkin laajan suvun kaikki jäsenet lähetettiin kasvatusleirille, koska yhden mielipiteitä epäiltiin. 

Sotien jälkeen on rakennettu kansallista puolustushenkeä Kimien hengessä. Suomalainen mies ei muka muuhun kelpaakaan kuin hyppimään Afrikan puskissa tussari kädessä. Sitähän presidentti Emmanuel Macron kävi pohjustamassa Kauppatorin kahvia nyrpistellen Sauli Niinistön vieraana.

Mimmiliiga panee toimeksi. Jutta Urpilainen on jo sillanpääasemassa. (Mimmiliiga on nimenä käytettävissä naisten jalkapallon Suomen mestaruussarjan tultua nimetyksi Kansalliseksi liigaksi, minkä ruotsiksi "National liga"  lausuessaan Stadin kundi saattaa heilauttaa käden yläviistoon tervehdysasentoon.)

Kuningashuoneissa työskenteli piispa hoviherrana seuraamassa naimapuolen tapahtumia eri puolilla Euroopan hoveissa, josko sieltä löytyisi omille prinsseille ja prinsessoille sopiva säätyinen siippa. Yleensä löytyi. Oli pakko. Eräässä pohjoisessa paikassa  palvelu toimii yhä vaaleilla valittujen valtionhoitajapaavojen ja -anttien kohdalla. Pysyy etelärannan vaikuttajakiihdyttämöllä ohjakset näpeissä Paavo Väyrysen ratsastaessa kivihevosella sinne päin missä juutalaisten kohtalo kansankielistä kulttuuria uhkaa odottaa.

Mistä tietää mitä on vapaus, jos ei ole koskaan ollut vapaa?

Niin silloin Mauno Koiviston aikana kuin nytkin kulttuurihegemonia kerää voitot samoihin taskuihin.  Lulu Ranne kuiskailee nuotit Riikka Pur...