Helikopteriperspektiivistä maanmatosten touhuja tarkkaileva Herra Tolkku muistaa hymyssä suin Juha Sipilän lentolupakirjan. Omistajaohjaus. Luottamus.
Tolkun usuttama konservatiivi Simon Elo lupaa olla kieli keskellä suuta kokoomuksessa, ja Paavo Väyrynen toisella kotimaisella kielellä äänessä maalaisten puolueessa.
Muistan sukulaisen varoitelleen maalaisia kohdeltavan kuin mustia poikia Afrikassa.
Tolkun usuttama konservatiivi Simon Elo lupaa olla kieli keskellä suuta kokoomuksessa, ja Paavo Väyrynen toisella kotimaisella kielellä äänessä maalaisten puolueessa.
Muistan sukulaisen varoitelleen maalaisia kohdeltavan kuin mustia poikia Afrikassa.
Luin kirjaston hyllystä italialaisen Antonio Gramscin kulttuurihegemoniakritiikkiä 1930-luvulta. Sen on sanottu luoneen perustaa sodan jälkeisen eteläeurooppalaisen ajattelun radikaalille kehitykselle Italian kommunistien uhkarohkeasti erotessa Moskovan historiallisesta materialismista ja alkaessa rakentaa tulevaisuutta kansan paikallisten perintötapojen, etenkin kielten, varaan. Pian eurokommunismi teki paradoksaalisesti itsensä tarpeettomaksi, eikä kritiikistä syntynyt EU ole mikään siirtomaavalta jota hallittaisiin valloittajan kielellä!
Kaikkea on ollut ennenkin, he sanoivat luodessaan pohjaa myöhemmälle integraatiokehitykselle. Pitää löytää kansan omasta sanavarastosta ilmaisuja eri ilmiöille: hegemoniaa pikemmin omistajaohjaus; Jumala kuulostaa vaativalta sotien painolasteineen, tilalle jotakin keveämpää, vaikkapa järkeenkäypä tolkku. Routa porsaan kotiin ajaa mieluummin kuin tuhlaajapojan paluu.
