7.2.2019

Sonkajärveläisen blogissa: missä kuljimme kerran?

Kerätessäni aineistoa uuteen kirjaan huomasin presidentti Sauli Niinistön lausahduksen "kasakasta joka uhkaa viedä kaiken" sopivan ajallisesti yhteen kuin nappi otsaan

22.3.2014
Kirjoittelen turistin terveisiä Moskovasta maistellen  Pauligin kahvia  McDonald'sissa. Täällä on aurinkoinen rauha maassa, mitä nyt tv-kanavat pyörittävät vanhoja sotajuttuja kuten Suomessakin. Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen.

Pääministeri Dimitri Medvedev on sanonut Venäjästä kehittyvän niin vetovoimaisen, että sitä tullaan kaikkialta katsomaan. Ainakin Donetskin alueen venäläiset haluavat Krimin perässä liittyä Venäjään. EU:n vetovoima perustuu omakielisten paikalliskulttuurien vapaaehtoiseen yhteistyöhön, Venäjän pikemmin yksikielisyyteen.

Parin päivän tarkastelu Moskovassa ruohonjuuritasolla panee hämmästelemään tahtia. Paikat kiiltävät ja kansa hymyilee, kerjäläisiä vähemmän kuin Helsingissä. Sotsin kisat saattoivat näyttää joidenkin ukrainalaisten silmissä turhan prameilta.

14.9. 2014
Kuopion piispa Jari Jolkkonen otti sunnuntaina Sonkajärvellä pitämänsä veteraanijuhlan puheen johdannoksi presidentti Mauno Koiviston vuonna 1944 sotamiehenä kirjoittamat sanat: ”Tilanne tuntuu nyt raskaammalta kuin koskaan Suomen historiassa. Toivokaa parasta ja rukoilkaa puolestamme.”
 -"Mikä on tilanne nyt Suomessa, Euroopassa ja maailmassa? jatkoi Jolkkonen. "Onko sotamies Mauno Koiviston huokaus 70 vuotta sitten saanut uutta ajankohtaisuutta?"

10.11.2014
Presidentti Sauli Niinistö sanoi tänään maanpuolustuskurssin avajaisissa “Eräs opettavainen venäläinen sananlasku kuuluu: ”kazak berjot što ploha ležit” eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...