2.6.2018

Timo Soinin poliitikon sydämen uudelleen riehaantumisesta

Facebookissa eräs varttuneempi sukulaiseni, Huttusen Saara, kertoi Juhani Ahon, Iisalmen rovasti Brofeldtin pojan, kirjoittaneen Lastuissa käynnistään Vänninmäen Repolan tilalla jossa heidän karjansa oli laiduntamassa. (Oma äitini oli syntynyt ko. Vänninmäellä, joskin Ala-Repolassa). Lukaisin netistä tuon Ahon tarinan, totta se on, joskin julkaistu Muistelmissa eikä Lastuissa.

"Ne ovat meidän parhaita ystäviä. Ne tuovat meille kirkossa käydessään keltaista paksua piimää ja marjoja ja ohralettuja. Niillä on myös hyvin keltaista paksua voita",  Aho kirjoittaa Repolan väestä.

Nyt sitten toisaalla:

Eriksson vetäisi somessa herneen nenäänsä erään kansalaisen kiinnitettyä huomiota Eiran eliittikaupunginosassa Juhani Ahon tiellä asuvaan Oha-allah (JH)-nimiseen kirkkoslaavista tohtoriksi väitelleeseen poliitikkoon arvellen suomalaista täsmäkoulutusta maailman tehokkaimmaksi.

Pohjanmaan ruotsinkielisen isoäitinsä peruna JH pitää kielen keskellä suuta ettei kuuluvasti julista Åbolle työrauhaa sivistyksen nimissä päästäkseen ulkoministeriksi.

Kuten HS pääkirjoitti, kaikki vahvistetaan vastuullisten kesken hallitusneuvotteluissa. Luottamus pannaan sitten täytäntöön, vaikka puolue hajoaisi matkalla takiaisiksi.

Juhani Ahon "jumalallinen" osuus HS:n synnyssä tiedetään.

Keskustan varapj:nä jatkoa hakeva opettajan poika Antti Kurvinen on julkaissut "Lastuja verstaaltani" nimisen vaalikirjan.

PS. valta on elävien ihmisten kielessä, diskursseissa. MOT. Ne, jotka ovat sekä Vennamon että Soinin tietä avittaneet, tietävät Ylä-Savon molempien poliittiseksi syntysijaksi.

Faktantarkastajien jäljillä

Herätys nukkuville on tullut! Suomi on sivistystä jossa miesihmisiä pidetään hengissä.Sotaa pukkaa pysyvä tilaus liikuttaa kansaa täyttämään...