24.7.2016

Soldiers of Odin

Populistin voi nähdä hyödyllisen idiootin synonyyminä. Molemmat palvelevat konservatiivisia valtarakenteita, sekä Dianapuiston Timo Soini että Eiran ikinuori Erkki Tuomioja.

Kansanmies Olli Immosta höynäytettiin ottamaan omiin nimiinsä ehkä itsensä Eugen Schaumanin tekstiä, jolla vastustettiin Bobrikovin sortokautta satakunta vuotta sitten:

"Haaveissamme on vahva, rohkea kansakunta joka voittaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla jossa viholliset elävät, pian purskahtaa miljooniksi palasiksi. Elämämme kietoutuvat hyvin ankaralla tavalla. Nämä ovat päiviä, jotka ikuisesti jättävät jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän."

Ensimmäisen kiven kohti Immosta linkosi Pekka Vennamo syyttäen häntä breivikiläiseksi ja kohta perään Erkki Tuomioja heitti bensaa tuleen. Tuomiojan mukaan Timo Soinin tulisi nyt miettiä, mitä ulkomailla ajatellaan kansanedustaja Olli Immosen sanomisista, ja siitä, ettei niihin puututa. Syttyi roihu nimellä Meillä on unelma.

Populistien porukkaan kuuluu tietysti myös Paavo Väyrynen, joka on saanut Kansalaispuolueellaan huomiota Hesarissa ikäänkuin olisi pyrkimässä USA:n presidentiksi.

Kansalaispuolue tarjoaa "kansallista ratkaisua sosiaalisiin ongelmiin" ehdottoman skandinaavisen rakkauden oloissa pyrkiessään erottamaan Suomen eurosta liittääkseen sen tulevaisuuden Pohjolan talousyhteisöön.

Skandinaavinen rakkaus? Eikö se olekin samaa kuin Soldiers of Odin? Suomen lahja ulkomaille, muinaisskandinaavinen übermensch-myytti, jota nykyruotsalaiset vieroksuvat kansallisena ratkaisuna sosiaalisiin ongelmiin.

Pohjoinen kansa on jälleen kyyristynyt pensaikkoon odottamaan saalistaan hiirenhiljaa. Ja se on hyvä taktiikka. Vai olisiko Väyrysen puoluehanke sulamassa kuin jäätelö kesän helteillä?

Lisää narratiiviin

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...