3.7.2016

Valtamedia on perussuomettunut



Populisti sanoo pelastavansa kansan joltakin ihmisjärjen ulkopuoliselta uhalta, olipa se sitten itärajan takana tai EU:ssa. Kaverin hän löytää pelastustehtäväänsä kansallisesta historiasta, Timo Soinin tapauksessa Diana-puiston konservatiiveista. Soinin puolue on ilmeeltään hyvin julistajapitoinen.

Kaiken politiikan pitäisi nojautua ihmisjärkeen ja siihen perustavien tieteiden tuloksiin. Toivossa on hyvä elää, sanoi Jumala kun Toivo vihdoin ymmärsi Jumalan olevan pikemmin läntisen ihmisen luonteenpiirre, kuin jokin "Hän" jota Timo Soini kävi Vatikaanissa moikkaamassa. Siksi Jumala kysyvää mieltä niin kovin kiusaa ja palkitsee.

Suomessa löytyy Soinille kuiskuttelijoita jotka haluavat jahdata kettuja ajokoirilla.



Historiaan hullaantunut Erkki Tuomioja on hänkin julistajapitoinen.

"Joku tutkija, jos oikein muistan neuropsykologi Ian Robertson, on esittänyt, että valta on huumetta, että se pitkässä juoksussa muuttaa pysyvästi aivojen kemiallista tasapainoa luoden mm kaikkivoipaisuuden tunnetta samalla tavoin kuin meille tutummat, nautittavat aineet tekevät. Tutkija kirjoitti että 10 vuoden annos valtaa vie ihmisen tilaan josta ei ole paluuta ja jonka jälkeen ko henkilö olisi siis syytä yleisen edun vuoksi eristää vallan käytöstä." (anonyymikommentti Timo Vihavaisen blogissa)

Vaalihuumeen nostatusta

EU-aikana kansojen omakielisestä ylärakenteesta on tullut Vatikaanin ulkopuolisen Italian johdolla vallitseva ”keveys” paitsi täällä missä h...