Savolaiset kaivoskriitikot ovat arvioineet Kiovasta - pitemmän päälle ehkä myös Moskovasta - muodostuvan nykyisen Helsingin kaltaisen yrityslupakonttorin, josta kansainväliset kaivosyhtiöt käyvät noutamassa toimilupia laajentaakseen Talvivaaran tapaisia kokemuksia isommille markkinoille.
Kaksi EU:n huipputiedustelujohtajaa (Ilkka Salmi ja Georgij Alafuzoff) on nostettu asemiinsa suomalaisesta resurssipankista, jota Alexander Stubb oli koordinoimassa oman EU-uransa alkuvaiheissa.
Björn Wahlroos, yritysten toimilupia ohjailevan ministeriön taannoisen kansliapäällikön poika, on todennut ettei Venäjä ole koskaan valmistanut mitään hyvää.
Nyttemmin on Barack Obama väittänyt ettei Venäjä valmista mitään.
Em. kansliapäällikön mukaan demarit ovat hyödyllisiä idiootteja.
Lohikäärmeen pään katkaisija Päivi Räsäsen mielestä raamatun sanat menevät lakien edelle.
"Alussa Hän loi maan ja taivaan", siispä kaivannaiset ovat yhteislaiduntamme myös Venäjällä. Laiska raha pitää saada tuottamaan sielläkin.
17.8.2014
Muutos syntyy valinnoista
Äkkiseltään voi tuntua väärän aiheen kommentoinnilta, mutta ei ehkä sittenkään: - Tänään uutisoidaan Ruotsin lähettävän Suomen itärajan valv...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Teemu Selännettä ja Jarkko Niemistä tulee tuutista enemmän kuin tarpeeksi. Panama- tikkataulun pyörittämistä ministerivoimin. Mitä kaupall...