3.4.2014

Veljekset kuin ilvekset

Paavo Väyrynen on keskustan oma Erkki Tuomioja, hartioitaan Åbon tohtoriudella vahvistanut ajattelija.He ovat käytännössä vuosikymmenestä toiseen miltei kahdestaan jakaneet ulkomininisteriössä historiallisen totuustaakan kantamisen siitä, että Suomen strategiasta vastaavat taistelevat jokapäivä pohjoismaisen hyvinvointivaltion pelastamiseksi.

Suurin torjuntavoitto saavutettiin kun aseveli ajettiin Lapista säilyttäen aatteen ytimen tukemaan historian kasaamaa elitismiä. Suomi on ruotsalainen, juhlittinpa asemalla Kyösti Kallion tai Sini Saarelan Venäjältä paluun vuoksi.

Tuomiojan historiankäsitys syntyi Eiran kujilla ja polvenkorkuisena Lontoon suurlähetystön pihoissa. Se on kotonaan valtioneuvoston käytävissä Eugen Schaumanin muistolaatan tunnelmassa. Siihen kuuluvat myös EU:n sotilastiedustelun suomalainen johtaja Georgij Alafuzoff ja Euroopan tiedustelupomo Ilkka Salmi. Mutta olihan myös Kekkonen salainen poliiisi! Ja Paavo Lipponen asuu Merkkimiesten talossa. Sen ovella Ernst Tandefeldt oli ampunut sisäministeri Heikki Ritavuoren.

Koko ajan oppii uutta menneestäkin

Faktantarkastaja tiedottaa tänään Tytti Yli-Viikarin hakevan työtä Vaasasta. Hänet erotettiin valtion virasta johon eduskunta yleisistunnoss...