24.7.2011

Lammaspaimen populistina

Kirjanoppineen Timo Soinin retoriikka ‘populisteista’ kuulostaa oikeastaan vanhanaikaiselta, sillä nykyisin voitaisiin puhua kursailematta ‘lampaista’ tarkoitettaessa lapsenuskoisia peruskansalaisia, joita on helppo yrittää Porvoon hiippakunnallisilla opeilla jymäyttää maakuntien vaaliuurnilla.
Poliittisesta kehityksestään kertovassa “Maisterisjätkässä” (2008) Soini avoimesti muistelee miltei hysteeristä kekkosinhoa minkä vallassa hänet vennamolaisuuteen Helsingissä kasvatettiin 70/80-lukujen vaihteessa. Saman kekkosinhon marinoimana on myös Mikael Jungner kirjoittanut varttuneensa Vaasassa, Peter Wiles’n populismin määritelmä on kolahtanut Soiniin:"Hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditiossaan." 
Soini näyttäytyy eräänlaisena pitkänmatkan juoksijana kohti luvattua maata mm. Erkki Tuomiojan arviossa: "Sitä että Vennamon esiintyminen ja politiikantekotapa oli viimeiseen saakka laskelmoitua, vaikka ei puoluejohtajan päreiden palaessa aina harkitusti toteutettua, ei Soini kiistä vaan pitää sitä nimenomaan itselleen esikuvallisena." (arvio löytyy tästä). Mutta siinä missä Erkki ja Mikael molemmat kokivat yhden varhaisvuosiensa voimakkaimmista elämyksistä saadessaan henkilökohtaisesti istua kerran Urho-sedän polvella, Timo pyrki hyvällä menestyksellä suoraan Veikko-sedän polvelle.
-Valehtelee!, karjaisi porvoolainen demariedustaja Klaus Hellberg kun Anneli Jäätteenmäki väitti, ettei ollut pyytänyt Irak-papereita ja ne olivat tulleet hänelle yllätyksenä. Niin sinetöitiin Jäätteenmäen kohtalo 2003 anno domini: peukalot käännettiin Colosseumilla alas.
Joku hölmömpi voisi luulla, että iloisten ruotsinkielisten seurakunnat muodostavat Porvoon hallinta-alueen, eikä se suinkaan sisältäisi suomenkielisten surumielistä Suomea. Modernin ajattelun tärkeä kehittäjä Jean-Paul Sartre piti inhon käsitettä varsin keskeisenä: se on tunne jonka ihminen kokee silloin, kun huomaa toisen lammas-sudeksi: yhtäältä pään silitystä kaipaavaksi lapseksi, toisaalta rumien käskyjen automaattiseksi toimeenpanijaksi. Moderneimpien termien omaksuminen kuvastaisi yleiseurooppalaisen ajattelun kehitystä holokaustin jälkeen ‘ison veljen’ petettyä juutalaiset.

Tunnekieli vai halujen herra

Kordelinin säätiön palkitsemaa ”faktantarkastajaa” ihmeteltiiin kuka sellaisen sanan on keksinyt, kunnes näyttää häipyvän. ”Kokonaisturvalli...