Tässä olisi Hesarille yksi pointti, jolla voisi vielä ehdokkaita hiillostaa:
Tarja Halonen räväytti yhden virkakautensa rohkeimmista puheenvuoroista ilkeillessään Ruotsin pystyvän radikaalisti vähentämään asevoimiaan voidessaan luottaa muiden apuun itärintamalla.Lausunnosta syntyi suuri hämmennys, kunnes lehdistöpäällikkö Maria Romantschukin (HS 5.3.04) julkisuuteen toimittaman tiedotteen mukaan:“Halonen ja Persson olivat hyvässä keskustelussa todenneet että Suomella ja Ruotsilla on erilaiset lähtökohdat ja maat elävät erilaisessa tilanteessa geopoliittisen tilanteensa vuoksi” Miten niin erilaiset lähtökohdat? Kahdella pienellä naapurilla, jotka erikoinen historia on sitonut yhteen? Ruotsi on uudistanut puolustuspoliittista ajatteluaan koska Venäjää ei enää nähdä hyökkäävänä sotilaallisena uhkana. Ruotsi-Suomi hyökkäili v.1809 saakka vähän väliä yhdessä Venäjälle ja välillä yhdessä puolustautui. Sen jälkeen entinen isäntä on jättänyt suomalaiset oman onnensa nojaan.Tänään YLE:n tv-ohjelmat ovat pullollaan ruotsinkieltä, samoin koululaitos, hallinto ja talouselämä. Miksi tästä yhä syvemmästä yhteisvastuusta suljettaisiin pois yksi sektori, puolustusyhteistyö? Siksikö että Ruotsi , ja etenkin suomenruotsalaiset, haluavat noukkia rusinat pullasta?
24.1.2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tulipa Rönkkö Rutakolta
Keskisuomalainen- konserni on apostolin kyydillä liittänyt valikoimiinsa Vuohi– julkaisun pökkimään urheiluväkeen värinää! Uusi Suomi on jo ...
-
Silloin kauan sitten ennen vuotta 1986 kun ei vielä veisattu virsikirjasta Hoosiannaa virtenä nro 1, Saab ja Volvo houkuttelivat Iisalmen ...
-
Itseään etsiskellyttä Tuomas Enbuskea kehotettiin äskettäin ottamaan mallia Björn Wahlroosista , muutenkin kuin pukeutumisessa. Minus...
-
Läntisen ajattelun lähteillä Italiassa ovat perehtyneet omaan historiaansa; päättelivät kaikkea mahdollista rahvaan hallitsemiseksi kokeillu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti