11.4.2018

Aattelin aatella arvoja

Perussuomalaisten kaipaillessa Vennamo-Soinin työn jatkajaa kommentoin näin:
Puoluetta on aina johdettu edestä päin yhden miehen showna, mutta tulipa vaan mieleen vertailuna Juha Sipilän isän olevan lestadiolainen opettaja, Antti Rinteen isän tunnettu demari, samoin Jutta Urpilaisen ja Antti Lindtmanin, sdp:n puoluesihteeri Anton Rönnholmin sekä isä että isoisä olivat demareita, Erkki Tuomioja on A-sarjan mediavaikuttaja kolmannessa polvessa, sekä useat etenkin keskustassa vähintään opettajaperheessä kasvaneita.
Wikipediasta katsoin aatelin meiningeistä. Virallisestihan sen etuoikeudet on valistuksen hengessä lakkautettu, mutta todettakoon sotilaiden toimineen aatelin läheisimpänä kumppanina  (Jussi Niinistö?), ja sukuarvojen vaalimisen periytyneen ns. senioriteettiperiaatteen mukaan perheen vanhimmalle pojalle.
Eipä ihme jos suomalainen politiikka tuntuu junnaavan vanhoilla raiteilla, vaikka jokaisen pitäisi olla oman elämänsä dosentti!

---------

70 päätoimittajaa lähetti eilen me@too- avunpyynnön julkisuuteen.
Heille jotka ovat opetettuja saamaan arvot valmiiina manuaalisesti käsiteltyinä, tuleekin näyttöruudulle monenlaista tietoa suoraan kansan "dosenteilta" kuten konsanaan persuaktiiveille ennen puolueen hajottanutta puoluekokousta.
Suomenmaan kertoessa kansanedustaja Ulla Parviaisen jättäneen eduskunnalle kirjallisen pikakysymyksen toimittajien kokemasta häirinnästä, katsoin wikipediasta henkilötaustaa: Ennen kansanedustajuuttaan Parviainen toimi Kuusamossa Rukan koulun rehtorina, sekä myös aiemmin Nilonkankaan koulun rehtorina.
Minä olen syntyjään perusmaalainen Ylä-Savosta joka ei lapsuudessaan mitenkään olisi voinut kuvitella kovin monen lähisukulaisista päätyvän elämäntehtävänään opettajaksi, mutta niin vain on käynyt, ja jos tänään kysyn mikä on omassa elämässänne ollut tärkein kokemus, vastaavat, että äiti oli sodassa lottana!

6.4.2018

Ilmoituksia

- Aatelinen kansanedustaja Anders Adlercreutz Kirkkonummelta tiedottaa käyneensä pääsiäispyhinä kylässä Metsälän pakolaiskeskuksessa.
- Timo Soini ei lähde pankinjohtajaksi Lontooseen.
- Erkki Tuomiojan mukaan talouden asiantuntijat Yle:ssä tulevat Nordeasta tai Suomen Yrittäjistä.
PS. terveisiä roomalaisen katukahvilan terassilta! Kaunis kevät on täällä tänään. Viikon päästä taas Kirkkonummella.

2.4.2018

Jakautunut ja riitaisa maailma

Kokoomuksen kansanedustaja Hjallis Harkimo kutsuu Savon Sanomien kolumnissa Suomea maaksi jonka päättäjät mahtuvat yhteen tilataksiin kulttuuriministeri Sampo Terhon päästessä seisomaan takapuskurilla.
Olin kutsunut eräässä blogissa pari päivää aikaisemmin Suomea manuaalisesti ohjatuksi sotamies Goljatiksi päässään historiallisista syistä toiskielinen upseeri David. Kutsuvatkin poliitikkoja pullamössöiksi ja järjestelmää hybridiksi, so.sekasikiöksi.
Manuaalilla tarkoitetaan tässä yhteydessä täysin erilaisissa olosuhteissa vastauksina silloisiin ongelmiin eri ajanjaksoina ihmiskäden ohjaamina syntyneiden tekstien kokoelmaa.


Helsingissä Via Crucis kulkue eteni pääsiäisenä Senaatintorille Suomen Pankin kautta - omaisuusarvot ensin - Paavin pyytäessä Rooman Colosseumilla anteeksi kansojen nuorilta koska ovat saaneet perinnöksi jakautuneeen ja riitaisen  maailman - ihmisarvo ensin.
Minkä teet yhdelle pienimmistä, teet myös minulle.

30.3.2018

Ei kukaan strategisesti ajatteleva halua itse aloittaa sotaa

Strateginen tavoite toteutuu jos vastapuoli saadaan ärsytettyä tekemään ratkaiseva virhe jonka korjaamiseksi "meidän" pitää osoittaa keskinäistä luottamusta.
Mikael Pentikäinen erotettiin HS:n päätoimittajan paikalta luottamuspulan vuoksi. Hänen veljensä Antti ei HS:n mukaan istu enää Tarja Halosen johtamassa Helsingin yliopiston hallituksessa . Antti Pentikäinen, joka toimii pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana, on Perinteisten ja uskonnollisten johtajien verkoston palveluksessa New Yorkissa. Aikaisemmin hän oli Helsingissä Kirkon ulkomaanpalvelun virassa.
Veljesten isä-Juhan setä Vilho Pentikäisestä äskettäin julkaistun kirjan mukaan häntä pidetään Suomen historian pahamaineisimpana petturina loikattuaan 1930-luvulla Neuvostoliittoon ja sekaannuttuaan siellä naisjuttuihin! Hän oli silloin Suomen armeijan upseeri.
Näyttää siltä että keskeisiin asemiin turvallisuuspolitiikassa päästäkseen pitää löytää omasta kaapistaan luurankoja. Eikä koske yksin Antti Kaikkosta, Matti Vanhasta ja Ilkka Kanervaa. Sellaista "raakadataa" on valituista valituimpien helpompi käsitellä.

Ei tässä Lontoon myrkkytapauksessa olla vielä niin pitkällä että kyseltäisiin ollaanko sitoduttu sotaan kuten Irakgaten kohdalla? Silloinhan George W Bush hyökkäsi uskoen joukkotuhoaseiden olemassaoloon Husseinin hallussa tiedustelutietojen perusteella, mutta jotka sitten jälkeenpäin osoittautuivat keksityiksi jutuiksi?

Voiko sittenkään mikään olla varmaa? Kuopion piispa Jari Jolkkonen otti syyskuussa 2014 Sonkajärvellä pitämänsä veteraanijuhlan puheen johdannoksi presidentti Mauno Koiviston vuonna 1944 sotamiehenä kirjoittamat sanat: ”Tilanne tuntuu nyt raskaammalta kuin koskaan Suomen historiassa. Toivokaa parasta ja rukoilkaa puolestamme.”
-"Mikä on tilanne nyt Suomessa, Euroopassa ja maailmassa? jatkoi Jolkkonen. "Onko sotamies Mauno Koiviston huokaus 70 vuotta sitten saanut uutta ajankohtaisuutta?"

26.3.2018

Åbon raakadataa

Kun sotien jälkeen Eurooppaa suunniteltiin uudelleen tuhkakasasta, Etelä-Euroopassa fasisteja vastaantaistelleiden demokraattien piirissä kaavailtiin rajatonta ihmisten Eurooppaa.
Yksi tavoite oli poistaa kaikenlainen tax free- kauppa maiden rajoilta koska se oli hyödyttänyt lähinnä diplomaatteja sekä muuta varakkaampaa matkustelevaa väkeä. Tavoite toteutui osana ns. läheisyysperiaatetta, "mitä kevyemmät ideologiset rakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä".
Mutta mitä kauemmin Suomi on ollut EU:ssa, sitä ahkerammin tax free- kauppaa on palautettu pohjoisille rajoille. Mielenkiintoista onkin seurata Yle:n ruotsinkielisen toimituksen Katalonia uutisointia sekä Mikko Kärnän toimintaa Åbon raakadatan välittäjänä. Ennen poliitikkouraansa Kärnä toimi Lapin rajavartioston upseerina.
En tunne Katalonian asemaa Espanjassa, mutta voisi kuvitella etteivät katalonialaiset ole kaikkein vähäosaisimpia, vaan pikemmin hakevat erityisasemaa "valituista valituimpina".

22.3.2018

Vakoilijoiden paratiisi

Päivän uutiseen Facebookin käytöstä poliittisiin tarkoituksiin sopinee merkintä blogissani vuosien takaa 27.11.2012:
"Taidan tyytyä tähän nettivaikuttamiseen koska puolustusministeriön ylitarkastaja tiedotti eilen tv:n pääuutisissa heidän olevan tulossa osallistumaan näihin keskusteluihin.Facebookissa ylitarkastaja näkyy jo siten, että jos laitan venäjän harrastajana linkin Komsomolskaja Pravdaan, niin päivitykset täytetään "ryssän molotuksella", yllättäen ja pyytämättä.Läntisen ajattelun peräsuoleksi tätä sanotaankin. Kansan kieli on otettu haltuun ja suojattu."

Kysyttäessä puolustusministeri Haglund vähän toppuutteli virkamiesten intoa.

15.3.2018

Siniverisiä äpäröitä

Blogissani 11.2.18:
Paljonko Paavo Väyrynen on joutunut pitkällä urallaan kumartamaan metsänomistajaa puhdistuakseen esi-isiensä punaisista juurista?Erkki Tuomiojassa voi nähdä häivähdyksen punaista vain hoitaessaan historiaa, Timo Soini on muuttunut siniseksi Strömsön luottamusportilla hokiessaan että raha ratkaisee.
HS 2.3.18:
Ikea haluaa rakentaa Länsiväylän päälle Helsingin Koivusaareen tavaratalon, samaan paikkaan myös hotelli – sinistä siitä ei ainakaan tulisi

Google rauhantekijänä

Eräässä US-blogissa esitetään oikein hyvä analyysi siihen miksi suomalaiset ihan hullun lailla innostuvat kaikenlaisesta sotimisesta, Entä j...