3.12.2017

Kyllä näissä tapahtumissa onkin ymmärtämistä! Oikein ottaa voimille.

Nyt julkaistun, 1,5 milj. euron Talvisota-muistomerkin on itse taiteilija Pekka Kauhanen nimennyt "Valon tuojaksi". Sen on lehtitietojen mukaan ideoinut professori Matti Palo. Tuttu mies. Asuin hänen veljensä, opiskelukaverini kauppakorkealta, kanssa professorin kolmiossa Munkkivuoressa muutaman vuoden ajan hänen ollessa työssä USA:ssa 1970-80 lukujen vaihteessa.
Veljensä kautta sain tutustua muutamaan nuoreen naiseen, mm. erääseen Kirkkohallituksen toimistosihteerinä työskennelleeseen pohjoisen kirkkoherran tyttäreen, joka sitten pyytämättä ja yllättäen "kuin apina selässä" järjesti minulle Munkkivuoren lähitalosta yksiön professorin palattua asuntoonsa USA:sta. Läksin jonkin ajan kuluttua kahdeksi vuodeksi työhön Roomaan, jolloin yksiö siirtyi sisarelleni. 

Mainittakoon, että ministeri Annika Saarikko on hänkin alkuaan kirkkohallituksen toimistoväkeä. Hänen nousunsa vallanportailla alkoi Paavo Väyrysen avustajana.


1.12.2017

Go West!

Silloin ennen tervattiin ja höyhennettiin kerran patsas Hakaniemessä mutta aiottu Kansanpörssi jäi rakentamatta patsaan paikalle, nyt paljastetaan seulaksi ammuttu Goljat Kasarmintorilla vuorineuvosten ja kenraalien mieliksi päätoimittajien kumarrellessa vierellä, vaikka termiä "vuorineuvos" ei edes esiinny muissa kielissä. Eikä se ole tullut suomenkieleen Talvivaarasta, vaan Ruotsin kautta Ison Kirjan teksteistä joissa puhutaan maankuoren halkeamisista, heinäsirkkojen laumoista ja muista koettelemuksista.
Nyttemmin lännessä luotetaan ihmisjärkeen, omien aistien havaintoihin ja niihin perustavien tieteiden tuloksiin, joten noita koettelemuksia kutsutaan tsunameiksi, maanvyöryiksi sekä muiksi luonnonilmiöiksi.
Sormia syyhyäisi esiintyä historianhoitajana, vaikka titteli on monopolisoitu Erkki Tuomiojalle joka on viime viikkoina luennoinut historian tutkimuksesta mm. Moskovassa, Roomassa ja New Yorkissa.

26.11.2017

Timo Vihavaisen blogissa 23.11.



Suomen olemassaolon edellytys on valmistautuminen seuraavaan sotaan. Siksi meillä on paljon pappeja politiikassa.

Ja maa saa sellaisia poikia, joita se tarvitsee.

Vauraiden ihmisten Matinkylässä nousin metron kyytiin. En nähnyt merimaisemia tunnelissa.

Ruoholahden asemalla varttunut kansalainen korkkasi viereisellä penkillä Lidl'n kaljatölkin, viereensä rojahti nuorimies avoin kossupullo kädessä, sielujen riehakas yhteys syntyi heti.

Nousin ylös Rautatientorille elämän valtavirrasta pudonneiden mielenterveyspotilaiden viinahöyryihin.

Tutun näköinen Hesarin toimittaja harppoi Sanomatalolle päin takin kaulukset pystyssä, vaikka olisi luullut heidän liikkuvan auton takakontissa.

Jan Vapaavuoren ajaman EU:n Lääkeviraston väki ei suin surminkaan halunnut muuttaa Helsinkiin. Edes Ruotsi ei Helsinkiä tukenut. Saatiin viisi ääntä, joista kolme kulttuuriministeri Sampo Terholta! 

Milan Kunderan mukaan kommunismissa byrokraatit kumarsivat mustalla valkoiselle paperille painettua tekstiä.

Meillä HS:n toimittajat juttelevat Musta Laatikko- sarjassaan Kansallisteatterin lavalla sellaisista tosiasioista, joista ei joko viitsitä kirjoittaa tai ovat liian kovia aiheita painettavaksi. Siis eräänlainen Esson baari.

Tuntuisikin oudolta lukea päätoimittaja Kaius Niemen lehtikolumnista hänen heränneen toimittajantyöhön silloin kun oli reilun 10-vuoden ikäisenä lapsinäyttelijänä samaisessa Kansallisteatterissa tutustunut erään virolaisen kirjailijan kautta toisinajattelijoiden karuun kohtaloon Neuvosto-Virossa.

Silloin hän omaksui enemmistötyrannian vastustamisen omaksi elämäntehtäväkseen.

Mitä ei voi kirjoittaa, sen hän on voinut tarinoida Mustassa Laatikossa.






20.11.2017

Pelastakaa työmies Putkonen!

Näyttää siltä että Matti Putkosta on persujupakassa käytetty likaisen työn tekijänä todellisten suunnittelijoiden piileksiessä hänen selkänsä takana.
Petri Hirvimäellä olisi tässä kuninkaantekijän paikka, presidenttiehdokkaalla.
Vaikka kyllähän kaikki tulee julki joka tapauksessa, ajan myötä.
Muistan hyvin shokin Hirvimäen alkaessa komennella minua kokoamaan hänelle esikuntaa näyttöruudun kautta kampaanjaansa varten. Jotakin samaa taisivat Timo Soinin porukat kokea puoluekokouksessa, päätellen viikonlopun Ilta-Sanomista.



17.11.2017

Harjattiin ja hierottiin Jytkystä puudeli.

Suomen kansallisen elämässäolon ehto ja oikeutus on valmistautuminen seuraavaan sotaan. Siksi meillä on paljon pappeja politiikassa.
Pääministeri Juha Sipilän nimissä on kaukaa viisas hallinto kutsumassa kansalaisjärjestöjä 8.12. esittämään vaihtoehtoisia ajatuksia sormet syyhyten käsiteltäviksi hyvissä ajoin ennen seuraavia vaaleja.

5.11.2017

Jos suomenkielisiä onkin kautta pitkän historian vedätetty, niin eikö olisi peräti luonnollista, että lopulta jotakin opimme?

Historian hoitaja Erkki Tuomioja lienee toipunut pettymyksestään, ettei ilkeäkään äänestää suoraan Sauli Niinistöä, joten kerron tuntemuksistani parin päivän takaisen Iltalehden äärellä. 

Kirjassani Rooma opettaa olen kertonut joutuneeni suureksi ihmeekseni viedyksi Suomen kulttuurikeskus Villa Lanteen tapaamaan minulle täysin tuntematonta professori Juha Pentikäistä. Hän on Iisalmen Sanomissa kolumnia pitkään kirjoittaneen Hesarin ex-päätoimittaja Mikael Pentikäisen isä. 

Iltalehdessä kerrottiin 30-luvulla Nl:oon loikanneen vakoilija Vilho Pentikäisen taustoja. Hän oli samoja Pentikäisiä; Juhan pappisisän veli. 

Ilmeisesti minulle yritettiin vihjailla että minullakin olisi ns. luurankoja kaapissa, tai jos niitä ei ole, niin tehdään! 

Kaikkea ne suomalaiset keksii. Aivan uskomatonta, mutta lopulta kaikki tulee julki. Onhan kirjoitettu Juha Sipilän repäisevän pelihousunsa, jos täysin syyttömiä sotketaan muiden sotkuihin!

27.10.2017

Kybersotilas paljastaa


Mitä parhaillaan tapahtuu, luo historiaa. Ne tekevät sen itse: ihmisjärjen yläpuolinen järki, ns. ũber, tulee lopulta näkyväksi myös täällä ajattelun umpiperällä.

Jorma Mellerin US-blogissa on erään uutuuskirjan pohjalta kysytty entä jos Suomelle olisi historian kulussa käynyt toisin?

Jo pari päivää aikaisemmin pohdittiin Arto Luukkasen US-blogissa entä jos katolilainen ripittäytyminen kopissa istuvalle sielunpaimenelle olisi säilynyt Suomessa? Silloin ei olisi tarvinnut kehittää kybervaikuttamista välineeksi ohjata luottamuksellinen viesti suoraan puoluekokousedustajalle vedoten hänen isänmaallisiin tunteisiin etc.

Kun Matti Putkosen ihmisen käsi ohjasi salaisen kyberviestin persuaktiivin nettiosoitteeseen, vastaanottaja ymmärsi sen luottamukselliseksi ja meni puoluekokouksessa äänestämään sen mukaisesti.

Vuosisatainen yritys tehdä yhteisten asioiden hoitamisesta julkista, olisi ollut turhaa.

Kaikkea ne suomalaiset keksii.

Demokraatti-lehdessä Antti Rinne on kommentoinut päätoimittaja Mikko Salmen - Oulun piispan poika - alustamaa keskustelua sanoen jokaisen työn olevan yhtä arvokasta.

Väkisin palaa mieleen Roomasta aikanaan kotiin palatessani kotiläksyksi saamani tehtävä pohtia miksi länsieurooppalaisen ajattelun suuri murros sotien jälkeen liittyy sosialidemokratiaan. Olivathan natsien likaisen työn käytännössä tehneet tavallisia työläisiä jotka "vain suorittivat annettua tehtävää "

Persujen "työmies" Matti Putkonen tunnettiin aiemmin valtakunnantason nuordemarina, sittemmin ay-demarina

Nuorena itäsuomalaisena sain kuulla Helsingissä olevan parempi olla luulematta itsestään liikoja täällä etelässä.

Joensuulaislähtöinen, Sanoman yhtiöfilosofiksi mainittu Tommi Uschanov on filosofoinut Teos-kustantamon julkaiseman kirjan Suuri kaalihuijaus. Fillarikommunisti Osmo Soininvaara kehui sitä kovasti.

Läntisen ajattelun suurista myyteistä vain yksi elää ja pysyy: ajatus Jeesus Nasaretilaisesta, vapaasta ihmistahdosta.

Meneekö kaaliin?

Inho

Klassikon asemaan noussut päiväkirjaromaani olemassaolon arvoituksesta ja ihmisen vapaudesta. Inho on eksistentialismin merkkiteos ja merkit...